Tiivistelmä

Tarkastelen tutkimuksessani tekstikriittisin menetelmin, miten Chrisfrid Ganander (1741–1790) on merkinnyt sananloppuista k:ta sanakirjaansa ja Mythologia Fennicaan kirjaamiinsa kansanrunoteksteihin, jotka on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -teoksen XV osassa. Tutkimukseni sivuaa folkloristiikkaa, mutta sijoittuu pääosin vanhan kirjasuomen tutkimuksen piiriin. Filologisessa analyysissani vertaan Gananderin runotekstejä muihin kansanrunoteksteihin ja selvittelen niiden suhteita sekä tekstien alkuperää ja historiaa. Tulkitsen runotekstien äänne- ja muotorakennetta kontekstin avulla sekä tekstin kulttuurihistorialliselta pohjalta.

Tulokseni osoittavat, että Ganander merkitsi -k:ta selvästi enemmän kuin muut aikalaisensa. Aiemmassa tutkimuksessa Gananderin loppu-k:n merkintää on moitittu epäjohdonmukaiseksi. Loppu-k:n esiintyminen aineistossani ei olekaan morfologisesti säännöllistä sillä tavalla, että esimerkiksi imperatiiveissa olisi aina systemaattisesti k. Säännönmukaisuus näkyy kuitenkin siinä, että loppu-k:lliset tapaukset sijoittuvat aika hyvin yleisiin käsityksiin loppu-k:n esiintymisestä. Aineistossani on silti muutamia erikoisia ja myös virheellisinä pidettäviä loppu-k-tapauksia. Epäsäännöllistä merkintätapaa selittää se, että Gananderilla on ollut hallussaan samasta runosta useita erilaisia tekstejä. Gananderin loppu-k:n merkintään näkyvät vaikuttaneen lähinnä runosäkeiden lähdetekstit ja paikallisuus, morfologia, äänneympäristö ja säetyyppi. Ganander näyttää silti operoineen jonkin verran tietoisestikin loppu-k:lla. Osoituksena tästä ovat paitsi hänen itse tuottamissaan teksteissä esiintyvät muutamat loppu-k:t myös eräät filologisen analyysini tulokset. Oleellista on, että Ganander on merkinnyt -k:n historiallisesti odotuksenmukaiseen paikkaan. Hänellä näyttää siis olleen jonkinlainen käsitys siitä, mihin loppu-k kuuluu.

Ganander näyttää olleen varsin uskollinen lähteidensä loppu-k:n merkinnälle. Erityisen kiinnostavaa on kuitenkin se, että hän on merkinnyt loppu-k:ta myös sellaisiin säkeisiin, joiden lähdetekstissä -k:ta ei ole merkitty. Gananderilla on voinut olla hallussaan näistä runoista sellaisia vanhoja muistiinpanoja, joita muilla ei ole ollut tai joita muiden kokoelmissa ei ole säilynyt. Nämä säkeet saattaisivat jopa edustaa Gananderin itsensä keräämää runoaineistoa.

Ganander näyttäisi tavoittaneen ja panneen muistiin sellaista harvinaista ja vanhaa kielellistä ainesta, jota ei ole muualla juuri säilynyt. Filologina Ganander oli monimuotoinen, kriittinen ja valistunut, mutta hän kehitti joitakin analyysejaan pelkästään runosäkeiden perusteella. Hänen sanakirjassaan on myös virheellisiä ja sekavia tulkintoja. Gananderin kansanrunoteksteihin pohjautuvat sanakirjasitaatit saattavat tuntua mielikuvituksellisilta siksikin, että hän selittää niissä kansanrunojen maailmaa. Gananderin filologinen tulkinta on jättänyt jälkensä myöhempiin teoksiin – kaikkine virheineenkin. Näin runokieli Gananderin kirjaamana on päässyt vaikuttamaan suomen kielen kuvaukseen sanakirjoissa ja kieliopeissa. Kansanrunojen kielen tutkimus ja analyysi voivat siis osaltaan valaista suomen kielen tieteellisen kuvauksen historiaa.