Tiivistelmä

Tutkimusasetelma perustuu historialliseen puukaupunkiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojelukohteena ja asukkaidensa arkiympäristönä. Kulttuuriympäristö muotoutuu vuorovaikutuksessa sitä elävän ihmisen kanssa. Sen suojelussa jatkuvuutta toteuttavan tasapainon löytäminen muutoksen ja säilyttämisen välille on muodostunut kuitenkin vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan historiallisen puukaupungin jatkuvuuden mahdollisuuksia lähtökohtana kulttuuriympäristön suojelu hyvänä elinympäristönä. Empiiriset kohteet ovat Vanha Porvoo ja Vanha Raahe. Historiallisen puukaupungin merkitystä nykyihmisen elinympäristönä on tuotu esiin suhteessa rakennussuojeluviranomaisten asettamiin tavoitteisiin. Kaupunkisuunnittelun asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuva aineisto kuvaa puukaupunkiin liitettyä merkityksenantoa elettynä ja suojeltuna. Holistiseen ihmiskäsitykseen perustuen inhimillisenä ympäristösuhteena on pidetty yksilön mahdollisuutta kokonaisvaltaiseen osallisuuteen ympäristöstään erottamattomana. Kokiessaan elinympäristönsä hyväksi ihminen oivaltaa sen tarjoamia mahdollisuuksia mieltymyksiään vastaaviksi ja voi niitä myös hyödyntää ympäristöön suhteellisen omaehtoisesti suuntautuen.

Ihmisen ja ympäristön välittömässä suhteessa muotoutuminen ja elämäntilanteisiin vastaava joustavuus on puukaupungille historiallisesti ominainen rakentumisen tapa ja tutkimuksen perusteella myös nykyasukkaiden arvostama ominaisuus. Sitä voidaan pitää jatkuvuuden tekijänä sekä hyvän elinympäristön että kulttuurihistoriallisen merkityksen kannalta. Kulttuurihistoriallinen arvo voi siten liittyä ympäristölle luonteenomaiseen muuttumisen tapaan ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ilmaisuna. Materiaalisen autenttisuuden sijasta primääriä on ympäristölle ominaisen elämäntavan autenttisuus, joka saa merkityksensä ihmisen ja ympäristön yhteensopivuuden löytymisestä. Asukkaan oivaltavuuden kasvaessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien suhteen tarve aineelliseen muuttamiseen kuitenkin vähenee. Kulttuuriympäristön suojelussa jatkuva ylläpito toteutuu aidoimmillaan elämäntapaan sisäistyneenä inhimillisen asumisen taitona, joka kehittyy ympäristösuhteen syventyessä kokonaisvaltaiseksi osallisuudeksi.

Rakennetun kulttuuriympäristön holistinen suojelu merkitsee kokonaisuuden eli ihmisen ja ympäristön välisen suhteen hoitamista. Tasavertaisissa vuorovaikutustilanteissa etenevänä ihmistyönä se suhtautuu suopeasti yksilölliseen ainutlaatuisuuteen ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin kulttuurin tekijöinä. Holistista suojelua edistää kulttuuriperintöalan osaamispohjan laajentaminen ihmisen hyvinvointia koskevissa kysymyksissä, eri hallintokuntien välinen yhteistyö sekä paikkaan sitoutuneen yhteisöllisyyden vahvistaminen.