Tiivistelmä

Tehtäväni on tässä tutkimuksessa selvittää suomalaisen työväen varhaista järjestäytymistä sivistysseuroihin 1860-luvulla, ajalla ennen wrightiläisiä työväenseuroja. Tutkimuksen alkuosan keskeisenä sisältönä ovat ruotsalaiset sivistysseurat. Seuraan Ruotsin työväenseurojen varhaisinta historiaa 1840-luvun puolivälistä 1860-luvun alkuun. Painopiste on ajanjakson alkuvaiheissa ja erityisesti Tukholman sivistysseurassa. Suomessa seurattiin lehtien palstoilla vanhan emämaan tapahtumia, ja erityisesti turkulaiset sanomalehdet julkaisivat pieniä uutisia ruotsalaisista sivistysseuroista.

Ensimmäisen kerran sivistysseuran perustamista ehdotettiin Turussa vuonna 1856, mutta varsinaiset perustamistoimet pääsivät käyntiin vasta aivan seuraavan vuosikymmenen alkukuukausina. 1860-luvusta tulikin kolmen suuren suomalaisen sivistysseuran vuosikymmen. Turun Sivistysseura sai perustamisluvan viranomaisilta kesällä 1861 ja toimi vuoteen 1870 asti. Helsingissä oli jo 1850-luvulta alkaen toiminut Käsityöläisten lauluseura, joka vuonna 1864 muutti sääntönsä turkulaisten mallin mukaiseksi. Sekin oli toiminnassa vuoteen 1870. Kolmas suuri sivistysseura perustettiin vuonna 1866 Ouluun, ja se lopetti toimintansa vuonna 1873. Myös Oulun seura perustettiin käyttämällä Turun Sivistysseuran sääntöjä mallina. 1860-luvulla toimineet suomalaiset sivistysseurat eivät syntyneet erillisenä ja kotimaisena ilmiönä. Ne voidaan perustellusti nähdä myöhäisenä haarana laajempaa ruotsalaista sivistysseuraliikettä, jonka taustalta hahmottuu puolestaan koko eurooppalaisen työväenliikkeen varhaisin kausi. Ensimmäiset aikalaistarkkailijat kiinnittivät tähän vaikutushistoriaan huomiota jo 1870-luvun puolivälissä.

Sivistysseurat kuuluivat oloissamme ensimmäisiin joukkojärjestöihin, joiden toiminnassa oli mukana sekä yhteistä kansaa että säätyläistöä. Seurat perustivat jäsenilleen kirjastoja ja sanomalehtien lukusaleja, mahdollistivat kuoro- ja näytelmäharrastusta sekä järjestivät sivistäviä huvitilaisuuksia, joissa kuultiin kansantajuisia esitelmiä. Ohjelman päätteeksi tanssittiin. Kokousten keskeisenä tarkoituksena oli lähentää säätyläistöä ja kansaa toisiinsa, ja erityisesti tämän toivottiin toteutuvan säätyjen välisen tanssin kautta. Vaikka toiminta oli säätyläisvetoista, kaikki suomalaiset sivistysseurat olivat kuitenkin syntyneet alhaalta kasvavana toimintana, käsityöläisten oman aktiivisuuden kautta. Ammattikuntien lopettamiskaudella erityisesti käsityöläisnuoriso tarvitsi kiltojensa tilalle uudenlaisia yhdistyksiä. Mukaansa se tarvitsi johtamaan tottunutta säätyläistöä, joka sitten hankki ja säilytti seurojen määräysvallan itselleen. On suorastaan paradoksaalista, miten häikäilemättömin järjestöllisin toimin säätyläistö säilytti vallan itsellään seuroissa, jotka pyrkivät harmonisoimaan ja tasoittamaan yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. Tästä huolimatta suomalaisissa sivistysseuroissa jäsenkunnan enemmistön muodostivat käsityöläistaustaiset työläiset. Myös naisten osuus jäsenistöstä oli huomattava. Helsingissä naisia oli puolet jäsenistä, ja Turussa naisten osuus kohosi joinakin vuosina jopa kahteen kolmannekseen.

Työväen järjestäytyminen ei meilläkään odottanut asemastaan tietoisen työväenluokan syntyä. Järjestäytyminen murtautui esiin esiteollisissa käsityöläisrakenteissa, kasvoi 1860-lukujen sivistysseuroissa ja kehittyi 1870-luvulla tehdastyöväen yhdistyksissä, raittiusseuroissa ja vapaapalokunnissa kansantajuisten luentojen, lukutupien ja kansankirjastojen myötävaikutuksella. Näin kehittyi vähitellen työväen sivistysseurojen kausi.