Kaapista kaanoniin ja takaisin

Tiivistelmä

Tutkimus tarkastelee kolmen kirjallisuuden Finlandia-palkinnolla palkitun naiskirjailijan, Johanna Sinisalon, Pirkko Saision ja Helena Sinervon palkintoromaaneja Ennen päivänlaskua ei voi (2000), Punainen erokirja (2003) ja Runoilijan talossa (2004). Teoksia analysoidaan osana nykyistä kulttuurista käännettä, jossa heteronormatiivisuutta kyseenalaistavat, queerit kulttuurituotteet ovat tulleet osaksi sukupuolen ja seksuaalisuuden kulttuurisia esityksiä ja jopa osaksi hyväksyttyä kulttuurista kaanonia. Tutkimuksessa kysytään, millaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden merkityksiä Sinisalon, Saision ja Sinervon normienvastaista seksuaalisuutta käsittelevät teokset tuottavat ja miten aiheet tulevat esille vastaanotossa. Lisäksi pohditaan normienvastaisia seksuaalisuuksia käsittelevän kirjallisuuden lajiproblematiikkaa.

Tutkimuksessa tarkastellaan paitsi teosten, myös niiden yhteiskunnallisen kontekstin kautta nykyistä kulttuuriin ja sen instituutioihin ja jopa kaanoniin kytkeytyviä tapoja, joilla normien vastaisista seksuaalisuuksista puhutaan ja kirjoitetaan sekä kirjallisuudessa että sen vastaanotossa. Romaaneja tutkitaan siinä kulttuurisessa kontekstissa, jossa niiden julkaiseminen vaikuttaa äkkiseltään sopivalta vastaukselta kulttuurin tarpeeseen saada uudenlaista, "vapaamielisyydestä" ja "edistyksellisyydestä" kertovia queer-esityksiä. Toisaalta niitä lähestytään teoksina, joilla on queer-poliittisia, heterojärjestystä vastustamaan ja sekoittamaan pyrkiviä tavoitteita. Teosten tarkastelu liitetään osaksi performatiivisuuden politiikkojen sekä queer-teoretisoinnin ja sen kotimaisen kontekstualisoinnin problematiikan tutkimusta, performatiivisen ja queer-luennan risteyskohtaan. Tätä tutkimuksen menetelmää kutsutaan queer-poliittiseksi luennaksi.

Sinisalon, Saision ja Sinervon romaanit osallistuvat osaltaan siihen kulttuuriseen, yhteiskunnalliseen, sosiaaliseen ja diskursiiviseen prosessiin, jossa työstetään ja rakennetaan sukupuolten ja seksuaalisuuksien merkityksiä. Se, että ne ovat saaneet myös kirjallisuuden Finlandia-palkinnon, kiinnittää ne laajempaan kontekstiin, nykykulttuuriin ja -yhteiskuntaan, joiden keskeiseksi kysymykseksi seksuaalisuus on muotoutunut. Siinä missä 1800–1900-lukujen vaihdetta kuvasti laaja ja kauaskantoinen sukupuoliproblematiikka, jolle aikaan sidottu kulttuurinen, intellektuaalinen, oikeusjärjestelmällinen ja poliittinen muutos raivasi tilaa, tämän vuosisadanvaihteen murros liittyy seksuaalisuuteen, jonka raivaajina ovat samankaltaiset, omaan aikaansa kytkeytyneet ilmiöt: jopa käänteentekevät muutokset sukupuoli- ja seksuaaliteorioissa, lainsäädännöissä ja seksuaalisuuden kulttuurisissa esityksissä.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että julkisissa keskusteluissa queeriudesta ei vieläkään puhuta kaikissa yhteyksissä suoraan vaan vihjaillen ja mitä eriskummallisimmin mutta usein silti hyvin perinteisin, kaapin retoriikkaa hyväkseen käyttävin sanankääntein: queer on yhtäältä kovin läsnä ja pinnassa seksuaalisuuden representaatioissa, mutta samalla esimerkiksi vastaanotossa monin ehdoin kaapissa. Näyttäisi siltä, että piilevästä queeriudesta huolimatta etenkin instituutiotasolla queer-tematiikka on näkyvää vain silloin, kun se on paikan ja tilanteen mukaan sopivaa.