Tiivistelmä

Tutkimuksessa eritellään Matthew Lipmanin kehittelemän Filosofiaa lapsille (P4C) ohjelman teoreettisia perusteita. Tarkoituksena on ensinnäkin identifioida P4C:n amerikkalaiseen pragmatismiin palautuvat filosofiset ja pedagogiset pääperiaatteet sekä paikallistaa niiden pedagogisoituminen sekä mahdolliset ongelmat Lipmanin ajattelussa. Tällöin tarkastelun kohteena on erityisesti John Deweyn ja Georg H. Meadin ajattelu sekä lisäksi Lev Vygotsky, jotka kolme Lipman itse nimeää oman ajattelunsa merkittävimmiksi lähteiksi. Toisaalta tutkimuksessa pyritään avaamaan P4C:lle uusia näkökulmia ja tematisointeja mannermaisen ajatteluperinteen näkökulmasta. P4C:n keskeiset järkevyyteen ja arvostelukykyyn liittyvät periaatteet tulkitaan viimekädessä uusaristotelisena pyrkimyksenä kontekstualisoida filosofia palauttamalla se kohtuullisuuteen, ihmisen kykyyn harkita ja ratkaista käytännöllisessä elämässä kohtaamiaan ongelmia kata ton orthon logon – tekemällä oikeita asioita oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikealla tavalla. Tämä 'modernin inhimillistämisen' froneettinen idea yhdistyneenä aikuinen-lapsi käsitteen evoluutioon argumentoidaan P4C:n yhdeksi mahdollisuusehdoksi, joka jättää kuitenkin pedagogiseen toimintaan sinänsä liittyvät perusongelmat ratkaisematta.

John Deweyn modernin tietoisuusfilosofian kritiikistä nousevat, filosofian merkitystä ihmisen käytännöllisessä elämässä korostavat näkemykset, jotka liittyvät inhimillisen tietämisen ja älyllisen kasvun perusluonteeseen sekä edelleen demokraattisen yhteisön ideaaliin osoitetaan P4C:n keskeisiksi intellektuaalisiksi lähteiksi. Dewey'n filosofia yleisenä kasvatuksen teoriana merkitsee kokemuksen ja tutkimuksen käsitteiden kiinteää kytkemistä kasvatuksen käytäntöön. Tämä perustuu naturalistiseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen rakentuu dynaamisessa transaktiossa ympäristönsä kanssa kokien ideoidensa todet merkitykset toimintansa seurauksissa pyrkiessään ratkaisemaan ongelmallisia tilanteita. Tällöin tutkimus reflektiivisen ajattelun metodina muodostaa perustan älylliseen kasvuun perustuvalle kasvatukselle. Sen ehtona on sellainen lapselle merkityksellinen konteksti, jossa tutkimuksen paradigma voi toteutua autenttisena. Kasvatuksessa on siten tärkeää luoda olosuhteet, jotka stimuloivat lapsen uteliaisuutta käynnistäen tutkimuksen prosessin, joka edelleen mahdollistaa reflektiivisten tapojen muodostumisen kautta demokraattisen yhteisön kehittymisen. Tutkimuksen prosessissa tapahtuvan pedagogisen interaktion tarkoituksena on tuottaa lapselle kasvattavia kokemuksia häivyttäen samalla pedagogista suhdetta. Ajatuksena on, että pedagogisessa toiminnassa lapsen subjektiviteetti, hänen halunsa ja impulssinsa sovittuvat traditioon generoiden samalla kuitenkin tulevaisuuteen suuntautuvaa, reflektiivistä tapaa vapauttaen näin kasvatettavan ajattelemaan älykkäästi itse. Tutkimuksessa osoitetaan näiden periaatteiden artikuloituminen Lipmanin käytännöllisessä pyrkimyksessä muuntaa koululuokka tutkivaksi yhteisöksi, mutta samalla kuitenkin argumentoidaan, että mainittu pedagogisen toiminnan sivistysteoreettinen ydinongelma liittyen sen paradoksaaliseen erityisluonteeseen autonomisen subjektiviteetin tuottamiseksi ei tematisoidu. Tämän kysymyksen yhteydessä tutkimuksessa tarkastellaan Kantin ja Hegelin kasvatusajattelua erityisesti filosofian opetuksen näkökulmasta. Uutena avauksena tutkimuksessa hahmotellaan tutkivaa yhteisöä 'kasvattavana tilana' hermeneuttiselle pedagogiikalle ominaisen pedagogisen suhteen ja siihen kytkeytyvien ei-reflektiivisten, pedagogiseen intuitioon perustuvien toimintarakenteiden ja ilmiöiden näkökulmasta.