Tiivistelmä

Tutkimuksen lähtökohtana on kielikylpyopetuksen didaktinen ongelma. Tällä tarkoitetaan vallitsevan tutkimustradition lingvistiikkapainotteisuutta sekä opetuksen käytäntöjen pedagogis-teoreettista perustelemattomuutta.

Tutkimus on otteeltaan formaalis-teoreettinen ja se koostuu teoreettisesti kahdesta osasta sekä lopussa esitettävästä didaktisesta mallintamisesta. Tutkimuksen rakennetta jäsentävänä sekä sisältöä ohjaavana lähtökohtana ovat olleet didaktiset peruskysymykset mitä, miksi ja miten. Kysymysten konkretisointi työn eri osissa vaihtelee ainedidaktisesta yleisdidaktiseen.

Tutkimuksessa jäsennetään teoreettisesti ruotsin kielen kielikylpyopetuksen didaktista kuvaa sekä johdetaan kulttuurisesti orientoitunut didaktinen malli, kulttuuripedagoginen malli. Kielikylpyopetuksen didaktiset peruselementit (toiminnallisuus, tiedonkäsityksen kokonaisvaltaisuus, lapsen kielellisen tietoisuuden kehittäminen) soveltuvat luontevasti osaksi kulttuuripedagogista ajattelutapaa. Näistä voidaan johtaa kulttuuripedagogisen mallin perustekijät – kulttuuri, kieli, tieto ja (sosiaalinen)toiminta – joiden tasapainoinen huomiointi opetuksessa mahdollistaa kasvattavan opetuksen toteuttamisen.

Kulttuuripedagogisen ajattelutavan taustalla on tietty käsitys yhteisön ja yksilön välisestä suhteesta. Yhteisötasolla kyse on identiteetin muodostumisesta ja yksilön identifioitumisesta vallitsevan kulttuurin olemukseen. Identiteettiproblematiikkaan liittyy ympäristön moniarvoisuus ja kompleksisuus, jonka yksilölle so. lapselle asettamiin haasteisiin koulun on pystyttävä vastaaman. Koulun olisi kehitettävä sisällöllisiä ja toiminnallisia tavoitteitaan lapsen identiteettiä ja minuutta tukeviksi. Kun kysymme Deweyn (1916) näkemyksiin viitaten, missä kasvatuksen tavoite "sijaitsee", vastaus on ympärillämme, ympäristössämme. Siksi koulutoiminnan tulisi suuntautua kulttuuristen tekijöitten käsittelylle. Mielekkyyden lisäksi koulutoiminnan on oltava merkityksellistä. Sen on perustuttava kulttuurisesti merkityksellisten elämäntoimintojen käsittelyyn yksilöitten välisessä kommunikaatiossa. Toiminnallisuus sanana sisältää mahdollisuuden todellisen yksilöllisyyden huomiointiin opetuksessa. Kommunikaatio puolestaan sisältää käsityksen sosiaalisen toiminnan olemuksesta. Kun pohdimme yksilön problematiikkaa kasvun tukemisessa, kyse on lapsen sisäisen olemuksellisuuden tukemisesta, lapsen essentian hyväksymisestä. Kulttuuripedagogisen näkemyksen mukaan yhteiseen tavoitteeseen pyrkiminen, kulttuurisesti merkityksellisten elämäntoimintojen parissa, aidossa sosiaalisessa toiminnassa, antaa jokaiselle mahdollisuuden oman olemuksellisuuden toteuttamiseen.

Käytännössä sosiaalisen ja yksilöllisyyden yhteensovittamisen koulun toiminnoissa mahdollistuu opetuksen sisällöllisen eheyttämisen, kuten teemakokonaisuuksien avulla. Toiminnallisesti näiden kulttuurisesti merkityksellisten teemojen toteuttaminen tapahtuu projektimetodin avulla. Tämän didaktisesti kokonaisvaltaisen ja opetussuunnitelmallisen tematiikan konkretisointi on tutkimuksen keskeinen tarkoitus.