Tiivistelmä

Tutkimuksessa tarkastellaan seikkailu- ja elämyspedagogiikkaa kasvatus-, opetus- ja oppimisnäkemyksenä sekä peruskoulun yleiseen opetussuunnitelmaan sisältyvänä vaihtoehtoisena käytännön opetus- ja oppimismenetelmänä. Tehtävänä on kehitellä ja selkiyttää seikkailu- ja elämyspedagogiikan ilmiötä, kuvata sen käytännön toteutumista koulussa ja tuoda esille oppilaiden kokemuksia. Kohteena on suurehkon kaupungin erityiskoulun yhden luokan oppilaat (N = 6, ikä 10–12 v.). Oppilaat oli luokiteltu yleisopetukseen sopeutumattomiksi. Tutkimusajankohta oli yksi lukuvuosi 1990-luvun loppupuolella.

Tutkimusotteena on etnografisen tutkimustradition, toimintatutkimuksen ja konstruktiivisen tutkimusotteen sovellus. Tutkimusessa tutkijalla on aktiivinen rooli. Hän koettaa kehitellä vaihtoehtoista opetusmenetelmää ja saada oppilaiden toimintaa ja kokemuksia ymmärrettäväksi katselemalla, kuuntelemalla ja ottamalla osaa toimintaan. Esitys on vain yksi esimerkki siitä, miten vaihtoehtoista opetusta voidaan tutkia ja kokeilla, eikä tarkoitus ole vertailla toisiinsa eri opetusmenetelmiä tai kulttuureita. Käsillä oleva tutkimus koostuu teoreettisesta ja empiirisestä osiosta niin, että seikkailu- ja elämyspedagogiikkaan liittyvä traditio muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen ja tutkimushavainnot empiirisen osan, joista analyysin ja tulkinnan avulla laaditaan pedagogiset johtopäätökset.

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka kytkeytyy reformipedagogiseen suuntaukseen, konstruktivistiseen oppimisen tulkintaan ja reflektiiviseen oppimiseen. Näiden pedagogisten näkemysten avulla seikkailu- ja elämyspedagogiikka voitiin liittää peruskoulun opetussuunnitelman sisään kuuluvaksi vaihtoehtoiseksi opetus- ja oppimismenetelmäksi. Tutkimuksen perusteella näyttää, että seikkailu- ja elämyspedagogiikan avulla oli mahdollista tukea kouluoppiaineiden ulkopuolelle jääviä persoonallisen kasvun ja sosiaalisen toiminnan tavoitteita. Kokemukset seikkailu- ja elämyspedagogiikasta olivat oppilaiden mukaan myönteisiä oman kehittymisen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kouluviihtyvyyden ja kannalta. Voidaan todeta, että seikkailu- ja elämyspedagogiikka on yksi vaihtoehtoinen menetelmä haastavien oppilaiden kuntouttavassa kasvatuksessa, koulumotivaation lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Havaintojen perusteella näyttäisi, että menetelmän avulla voidaan eheyttää kasvu- ja oppimistavoitteita tämän päivän tieto- ja teknologiapainotteisessa koulujärjestelmässä.

"Mutta se kävely, josta minä puhun, ei muistuta lainkaan niin kutsuttua liikunnan harjoitusta, ei lääkkeiden nauttimista määrätunnein eikä käsipainojen tai tuolien nostelua, vaan on päivän tehtävä tai seikkailu" (Henry Thoreau 1817–62)