Tiivistelmä

Hyvän päiväkotikasvatuksen ja sen kehittämisen edellytys on vanhempien osallisuuden vahvistaminen lapsen päivähoitoprosessin suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Tästä syystä tämän tutkimuksen tehtävänä on tulkita ja ymmärtää päiväkotilasten äitien kasvatuskäsityksiä sekä heidän arviointiaan päiväkotikasvatuksesta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen perustana on eksistentiaalis-fenomenologinen lähtökohta kasvatuksessa ja Rauhalan (1983) määrittelemä holistinen ihmiskäsitys. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta päiväkodista valittujen seitsemän äidin yksilö- ja parihaastatteluista sekä kirjallisista arvioinneista, joita he antoivat haastatteluidensa tiivistelmistä. Aineiston analyysissä on sovellettu sisällönanalyysiä ja tulkinnallista otetta, joka pyrkii ajatuskokonaisuuksien pohjalta merkitysten ymmärtämiseen. Teknisenä apuvälineenä on käytetty Nud*ist-analyysiohjelmaa.

Tutkimuksen tuloksena päiväkotilasten äitien kasvatuskäsitykset myötäilevät eksistentiaalis-fenomenologista lähestymistapaa kasvatuksessa. Käsitys lapsesta painottaa yksilöllisyyttä, tunne-elämän ja itsetunnon kehityksen tärkeyttä sekä aktiivista subjektiutta. äideillä on pääosin positiivinen käsitys päiväkodin henkilöstön mahdollisuuksista tukea näitä kehityksen alueita. Käsitykset kasvatustavoitteista keskittyvät yksilöllisen subjektiuden ja yhteisöllisyyden jännevälille. Tavoitteet kiteytyvät yksilöön, joka on luova selviytyjä ja kykenee toteuttamaan monipuolista ihmisarvoa suhteessa itseensä ja muihin ihmisiin. Päiväkotikasvatus on usein vanhempien tietoinen valinta näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, joskin haastatellut myös puuttuvat tarvittaessa lapsensa saamiin sosiaalisiin vaikutteisiin. Käsitykset kasvatussuhteesta ja -menetelmistä painottavat luottamuksellista ja välittävää kasvatussuhdetta, jossa avoin auktoriteetti mahdollistaa aidon ja uutta luovan dialogin lapsen ja aikuisen välillä. Demokraattinen aikuisyhteisö on myös lapsen mallioppimisen lähde. Tältä pohjalta henkilöstöllä on vanhempien valtuutus toimia lapsen valtuutettuna. Käsitykset kasvatusyhteistyöstä nojaavat vanhempien ensisijaiseen kasvatusvastuuseen ja siinä vanhemman eksistentiaalisten tarpeiden toteutumiseen. Onnistunut yhteistyö edellyttää vanhemman riittävää tietotasoa päiväkotikasvatuksesta sekä tunnetasolla myönteistä kokemusta vanhemman omasta suhteesta päiväkotiin samoin kuin lapsen kasvatustilanteesta. Osallistumisen tasolla vanhemman tulee saada vaikuttaa lapsensa kasvatusprosessiin. Pääsääntöisesti yhteistyö on koettu vanhemmuutta tukevana. Kriisitilanteet kuitenkin saattavat nostaa esiin myös arvoristiriitoja vanhempien ja henkilöstön välillä.

Tulokset antavat viitteitä siitä, että vanhempien kasvatuskäsitysten tunteminen ja ymmärtäminen voisivat parantaa ammattilaisten työtä perheiden erilaisuuden huomioimisessa ja tukea kasvatuskumppanuutta. Tällöin myös vanhempien osallisuus vahvistuisi yhteisenä suunnitteluna ja arviointina päiväkotikasvatuksessa. Vanhempien käsitykset tulisivat näin artikuloiduiksi myös varhaiskasvatuksen suunnittelijoiden ja päättäjien työn tueksi.