12.6. Tulosten merkitys hoitotyölle

Tässä tutkimuksessa käytettiin laadullisia ja määrällisiä lähestymistapoja vauvaperhetyön arvioinnissa. Arviointia suoritettiin neljän eri aineiston avulla. Eri aineistoista saadut tutkimustulokset nivoutuivat toisiinsa: Aineisto 1 tuotti tietoa keskosten äitien erilaisesta äitiydestä ja osoitti näin tukijärjestelmien kehittämisen tarpeellisuutta. Samalla se toimi empiirisenä viitekehyksenä, jota vasten vauvaperhetyön sisällölliset tekijät saivat merkitystä. Aineisto 2 avasi vauvaperhetyön sisältöä äitien kuvauksissa. Tätä tietoa tarvitaan intervention sisällöllisessä kehittämisessa vastaamaan tuen vastaanottajien tarpeita. Koska hoitotyön kehittämisessä tarvitaan tietoa myös kustannuksista, tuotti Aineisto 3 tietoa keskosten hoitokustannuksista. Tämä aineisto mahdollisti vauvaperhetyöhön osallistumisen vaikutusten arvioimisen keskosten ensimmäisen elinvuoden hoitokustannuksissa. Aineistossa 4 arvioitiin vauvaperhetyön toteuttamisesta aiheutuvia kustannuksia sairaalalle. Tämä aineisto tuotti tietoa vauvaperhetyön “tuotantokustannusten” suuruudesta lasta kohden.

Tutkimustulokset antavat uutta näkökulmaa keskosen äitiyteen ja siihen sisältyviin hoidollisiin ja emotionaalisiin haasteisiin sekä lapsen ollessa sairaalassa että kotona. Tulokset eivät kuitenkaan anna perusteita yleistää näitä asioita koskemaan kaikkien keskosten äitejä. Ne vain vahvistavat näkemystä siitä, että keskosen äitiys voi sisältää monia vauvan ennenaikaisuuteen yhteydessä olevia tuen alueita. Tutkimus tuotti myös uutta tietoa vauvaperhetyön sisällön kehittämiseen.

Keskosten äitiydestä piirtyy kirjallisuudessa ongelmakeskeinen kuva. Kuva on yksipuolinen. Tässä tutkimuksessa havaittuja äideille myönteisiä kokemuksia lisääviä tekijöitä voidaan käyttää hoitotyön auttamismenetelmien suuntaamisessa siten, että myönteisille kokemuksille luodaan edellytyksiä ja suotuisa ympäristö. Näiden kokemusten mahdollistaminen keskosten hoidossa sairaalassa ja kotona tukevat keskosten äitien itseluottamusta omaan äitiyteensä ja taitoihinsa vastata vauvan hoidosta (Vrt. Teti et al. 1996). Äitien itseluottamus ja pätevyyden tunne heijastuu vuorovaikutukseen keskosten kanssa ja tukee siten sekä vauvan kehitystä että äitiyden myönteistä kokemista. Näiden kokemusten on havaittu olevan pysyviä (Vrt. Sobotkova et al. 1996).

Kirjallisuudessa on vain vähän pohdittu sitä, mitä palvelujen integrointi kotiin merkitsevät keskosten äitien arkipäivän selviytymiseen. Siksi vauvaperhetyön antaman tilannekohtaisen tiedon, emotionaalisen, integroivan ja aktiivisen tuen sitominen yhdeksi tukikokonaisuudeksi saattaa osoittautua sellaiseksi olemassa olevia palvelujärjestelmiä täydentäväksi auttamismenetelmäksi, jota on toivottu (Suomen Kuntaliitto 2000, Bardy & Janhunen 2002, STM 2002, 38).

Tässä aineistossa kiinnittyi huomio siihen, että vauvaperhetyössä perhetyöntekijän ammatillinen kokemus ja tietoperusta olivat tekijöitä, jotka mahdollistivat vastaamisen äitien erityistiedon tarpeisiin. Erityistiedon korostuminen tukee vauvaperhetyön sisällyttämistä osaksi erikoissairaanhoidon toimintaa.

Vauvaperhetyön tavoitteena ei ole tuottaa säästöjä vaan tukea varhaista vuorovaikutusta ja vanhemmuutta tilanteissa, joissa niiden kehittymiselle on todellisia tai potentiaalisia riskitekijöitä (Vrt. Kirby et al. 1993). Eri tieteenaloilla lisääntyy tieto varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyksen merkityksestä keskosten kehitykselle. Näitä keskosten pitkällä ajanjaksolla selviytymisen kannalta keskeisiä tekijöitä ei voida arvottaa taloudellisin mittarein. On nähtävä se, että hyvä vuorovaikutus on väline kiintymyssuhteen kehittymiseen. Kiintymyssuhde edistää vauvan kehitystä, tukee vanhemmuutta ja on perheiden elämänlaadun keskeinen tekijä. Siksi sillä, että keskonen ja vanhempi saavuttavat hyvän vuorovaikutuksen, tulee olla oma itseisarvonsa vauvaperheitä koskevassa päätöksenteossa.

Vauvaperhetyön toteuttaminen nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkostossa edellyttää hoitoon osallistuvien tahojen yhteistä näkemystä tekijöistä, jotka ovat keskosten kokonaisvaltaisen kehityksen perustana. Yhteisen näkemyksen pohjalta voidaan kehittää saumatonta palveluverkostoa perheiden tarpeisiin. Vaikuttavan intervention on todettu alkavan jo raskauden aikana (Olds & Kitzman 1990, Kearney et al 2000, 375). Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon äitiys- ja lastenneuvoloissa terveydenhoitajien antama vanhemmuuden tuki on merkittävä erityisesti siksi, että se tavoittaa kattavasti lähes koko väestön. Tilanteissa, joissa keskosten perheet tarvitsevat erityistä tukea, on erikoissairaanhoidon vauvaperhetyö neuvolan ja muun perusterveydenhuollon palveluita täydentävä palvelumuoto. Vauvaperhetyö ei korvaa mitään olemassa olevista palveluista. Se ei myöskään tarkoita uuden palvelusektorin luomista. Vauvaperhetyön tarkoituksena on toimia ensisijaisesti erityistukena perheille, jotka sitä tarvitsevat. Tämän lisäksi sen tarkoituksena on yhdistää ja koordinoida eri tahojen toimintaa (Vrt. Kalland & Maliniemi-Piispanen 1999). Kyse on palvelujen räätälöimisestä perheiden yksilöllisen tarpeen mukaan (Vrt. STM 2002). Nykyisen tiedon perusteella ei enää voida lähteä siitä, että vauvaperheille tarjotaan palveluita kahden sektorin palveluina ottamatta huomioon sitä, että palvelut eivät ehkä kohtaa asiakkaita tai ole riittäviä perheiden tarpeisiin. Ennaltaehkäisevä vauvaperhetyö ei tämän tutkimuksen tulosten mukaan ole kallista, varsinkaan, jos sen kustannuksia verrataan pienten keskosten ensimmäisen hoitojakson kustannuksiin.

Todellisuudessa vauvaperhetyötä ei kyetä tarjoamaan rutiininomaisesti kaikille vauvaperheille, vaikka Aronen (1988) ja Aronen et al. (1995) osoittivat aivan “tavallistenkin” vauvaperheiden hyötyvän perheiden elämäntilanteeseen sopivasti räätälöidystä tiedosta. Siksi tulisi paikallisesti sopia kriteerit (Vrt. Kirby et al. 1993), joiden perusteella perheille tukea tarjotaan. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella vauvaperhetyötä tulisi tarjota ainakin perheille, joiden keskonen tarvitsee erityisiä tiedollisia ja taidollisia vaatimuksia edellyttäviä hoitoja. Tällaisia ovat esimerkiksi keskosten krooninen hengitysvaikeus (BPD), keskosten syömisvaikeudet ja jäsentymätön käyttäytyminen. Toisena kriteerinä voisi olla pienten keskosten pitkä sairaalahoito, joka saattaa hidastaa vanhempien itseluottamuksen kehittymistä ja siksi lisätä äitien tuen tarvetta. Kolmas aihe vauvaperhetyön tarjoamiseen voisi olla äitien subjektiivinen kokemus tuen tarpeesta.

Pienten (≤ 32 vk) keskosten pitkä hoitoaika sairaalassa antaa henkilökunnalle mahdollisuuden tukea monipuolisesti keskosten vanhempia. Se antaa myös mahdollisuuden tunnistaa niitä perheitä, joilla saattaa olla eri tekijöistä johtuen lisääntynyt tuen tarve. Vauvaperhetyö työmuotona oli käytössä tämän tutkimuksen interventioryhmän keskosia hoitaneissa sairaaloissa. Ennen keskosten kotiuttamista vauvojen hoidosta vastaava lääkäri, omahoitaja ja vanhemmat keskustelivat näissä yksiköissä vauvaperhetyön tarpeellisuudesta. Mikäli perhe päätti osallistua vauvaperhetyöhön, tutustui perhetyöntekijä vanhempiin jo vauvan sairaalahoidon aikana. Ensimmäinen kotikäynti sovittiin usein ensimmäiselle vauvan kotiutumisen jälkeiselle viikolle. Tämän jälkeen käynnit suunniteltiin perheen tarpeiden mukaan. Tavallisesti alkuvaiheessa käyntejä tehtiin viikoittain. Perhetyöntekijä toimi perheissä tehtävän työn lisäksi yhteistyössä neuvolan ja muiden perheen tarvitsemien palveluverkoston jäsenten kanssa perheiden suostumuksella.

Vauvaperhetyö ei ole ainoa keskosten perheille sopiva tai kaikkien osalta välttämätön hoitotyön auttamismenetelmä. Siksi kaikkien perheiden hoitotyössä on selvitettävä perheiden tuen tarpeita ja etsittävä perhekohtaisesti sopivia eri tukimuotojen yhteistyömalleja. Tällöin tulisi hyödyntää neuvolan antaman tuen lisäksi kolmannen sektorin mahdollisuudet auttaa vauvaperheitä. Vauvaperhetyön osuus jäisi niiden perheiden tukimuodoksi, joissa on, kuten tässä tutkimuksessa havaittiin, keskosten hoitoon liittyvän erityistiedon ja tuen tarvetta.

Vauvaperhetyön tuottamisesta aiheutuneet kustannukset olivat vähäiset. Verrokkien ensimmäisen elinvuoden hoitokustannuksiin verrattuna interventio- ja verrokkiryhmän keskosten hoitokustannukset olivat samansuuruiset. Tilannekohtaisen erityistiedon korostuminen äitien haastatteluissa antaa pohjaa otaksumille, että vauvaperhetyön kustannuksia voidaan pitää tilannekohtaisen erityistiedon kustannuksina. Tämän investoinnin merkitys sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden kustannusten vähentäjänä voi osoittautua suureksi (Vrt. Jackson et al. 2001).