8.1. Tutkimusasetelma

Arviointitutkimusta käytetään erilaisten ohjelmien ja toimintatapojen rakenteellisten ja sisällöllisten tekijöiden sekä vaikutusten arvioinnissa. Sen tavoitteena on tuottaa tietoa arvioitavan menetelmän kehittämiseen ja sen käyttöä koskevaan päätöksentekoon (Polit & Hungler 1987, 159, Owen & Rogers 1999, 269). Arviointitutkimus on taustasitoumuksiltaan avoin ja mahdollistaa erilaisten metodologisten ratkaisujen käytön. Pattonin (1986) mukaan arviointitutkimus ei sitoudu perinteisesti joko laadulliseen tai määrälliseen tutkimusparadigmaan, vaan sitä ohjaa ”valintojen paradigma” (s. 19). Tällä Patton viittaa tutkijan mahdollisuuksiin valita monia erilaisia lähestymistapoja. Siksi tutkija voi valita arviointikohteen ilman, että hänen olisi pitäydyttävä arvioitavan intervention tavoitteiden tarkastelussa (Patton 1986, 55, Polit & Hungler 1987, 160, Owen & Rogers 1999, 269–70). Tämä tutkimus asettuu Owenin ja Rogersin (1999) mukaan tarkasteltuna intervention vaikutusten arviointien luokkaan. Tällöin tutkija on kiinnostunut erityisesti siitä, vastasiko interventio niiden tarpeita, joita sen oli tarkoitus palvella (Vrt. Polit & Hungler 1987, 159) ja miten interventio vaikutti kustannuksiin.

Tässä tutkimuksessa käytettiin laadullisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä muodostamaan kokonaiskuvaa vauvaperhetyöstä (Vrt. Brannen 1992, Miles & Huberman 1994, 41, Eskola & Suoranta 1996, Sandelowski 2000). Erilaisten menetelmien käyttöä samassa tutkimuksessa puoltaa se, että myös hoitotodellisuus ilmenee monimuotoisena (Brannen 1992, 12, Sandelowski 2000). Lisäksi vauvaperheiden hoitotyön kehittämiseen tarvitaan monipuolista tietoa palvelujen saajien ja niitä tuottavien näkökulmista.

Tutkimuksessa ei arvioitu vauvaperhetyön tavoitteena olevaa varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukemista tai riskitekijöiden kumuloitumisen ehkäisyä, joita on käsitelty Kallandin ja Maliniemi-Piispasen (1999, 56) vauvaperhetyön kuvauksessa. Näiden sijasta tässä tutkimuksessa kuvaillaan takautuvasti vauvaperhetyötä keskosten äitien näkökulmasta ja arvioidaan vauvaperhetyöstä aiheutuvia kustannuksia sairaalalle. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan vauvaperhetyöhön osallistumisen vaikutuksia keskosten ensimmäisen elinvuoden hoitokustannuksiin (Kuvio 1). Hoitokustannusten vertailu suoritetaan kahtena ajanjaksona. Näistä ensimmäinen kattaa lapsen teho-osastolle tulon ja kotiutuksen välisen ajanjakson. Toinen ajanjakso ulottuu kotiutuksesta ensimmäisen elinvuoden loppuun. Vertailuaikoina molempien keskosryhmien (interventio- ja verrokkiryhmä) hoito noudatti yleistä suomalaista käytäntöä. Tavanomaisen hoidon lisäksi interventioryhmän keskoset osallistuivat vauvaperhetyöhön, jonka kustannuksia arvioidaan erillään muista hoitokustannuksista.

Arviointitutkimuksen avoimet taustasitoumukset edellyttävät tutkijan määrittelevän paikkansa suhteessa tutkittavaan ilmiöön (Polit & Hungler 1987, 160). Tutkijana minulla on vastasyntyneiden teho-osastolla saadun kliinisen työkokemuksen ja teoreettisen perehtyneisyyden pohjalta muodostunut esiymmärrys keskosten äitien tuen tarpeesta ja sen tilannekohtaisesta yksilöllisyydestä. Tämän tuen tarpeen en näe olevan riippuvainen pelkästään lapsen lääketieteellisestä tilanteesta, vaan sitä voivat lisätä myös monet erilaiset äitiyteen ja lapsen sairaalahoitoon liittyvät tekijät. Vauvaperhetyö uutena hoitotyön auttamismenetelmänä herätti kiinnostustani ja lisäsi odotuksia siitä, että keskosten äideille voidaan tarjota tukea lapsen kotiutumisen jälkeen. Tutkijana oletin vauvaperhetyön tukevan äitejä. Kuitenkaan minulla ei ollut tietoa, mitkä tekijät siinä tukevat äitejä. Tietoisuus terveydenhuollon resurssien niukkuudesta suuntasi huomiotani myös tarkastelemaan vauvaperhetyöhön liittyviä kustannuksia.