3.1. Vauvaperhetyön määrittely

Vauvaperhetyön taustalla vaikuttavat havainnot siitä, että monet vauvaan tai vanhempaan liittyvät tekijät saattavat häiritä vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja sitä kautta kiintymyssuhteen kehittymistä. Erityisesti näitä tekijöitä on tarkasteltu suhteessa keskosten hoitoon, kehityksen tukemiseen sekä vanhemmuuteen liittyviin tuen tarpeisiin. Jackson et al. (2001) korostivat erilaisten tukimuotojen tarpeellisuutta esittäessään, että eräs mahdollinen keskosten (≤ 1500 g) runsasta terveyspalvelujen käyttöä selittävä tekijä voi olla äitien kokema epävarmuus ja huoli lapsen hoidossa. Siksi he nostivat esiin kysymyksen, miten voitaisiin tukea keskosten vanhempien omia voimavaroja.

Vauvaperhetyö on uusi käsite suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kansainvälisessä kirjallisuudessa vauvaperhetyöllä tarkoitetaan vauvaperheen kotona tehtävää ammatillista vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemista. Niiden lisäksi vauvaperhetyöhön sisältyy lapsen kasvun ja kehityksen edistämiseen liittyviä ulottuvuuksia. (Bailey & Simeonsson 1988, Affleckt et al. 1989, Olds et al. 2000). Vauvaperhetyön lähtökohtana on pidetty sitä, että lapsen varhaiset kokemukset ovat merkittäviä koko tulevaisuuden kannalta ja vanhempien antama hoiva on tärkein näistä kokemuksista. Näissä tehtävissä vanhemmat voivat tarvita tukea. (American Academy of Pediatrics 1998, Olds et al. 2000).

Vauvaperhetyö on luonteeltaan preventiivistä. Sitä on tarjottu perheille tilanteissa, joissa joko lapseen tai vanhempiin liittyvät tekijät lisäävät vauvan kehitysriskiä. Tätä riskiä lisäävät esimerkiksi jotkut lapsen aineenvaihdunnan sairaudet ja kromosomipoikkeavuudet. Toinen riskitekijöiden ryhmä muodostuu biologisista riskeistä, joilla tarkoitetaan sairauksia tai terveydentilaa, joihin liittyy kohonnut alttius kehityksellisiin vaikeuksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi keskosuus ja vastasyntyneisyyskauden aivoverenvuodot. Lapsen kehityksen kannalta kolmannen riskitekijöiden luokan muodostavat todelliset tai potentiaaliset vanhempi-lapsi-suhteen kehittymistä häiritsevät erilaiset kasvuympäristöön liittyvät tekijät. Näitä ovat keskosten pitkä sairaalahoito, suuri hoitoisuus ja tulevaisuuden epävarmuus. Näitä ovat myös sellaiset elinympäristöön, kotioloihin ja vanhemmuuteen liittyvät tekijät, kuten köyhyys, vanhempien vähäiset tukiverkostot, nuori ikä ja vähäinen koulutus, erilaiset vanhempien terveydentilaan liittyvät asiat tai alkoholi- ja huumeriippuvuus. (Rauh et al. 1988, Affleck et al. 1989, Kirby et al. 1993, Black & Dubowitz 1995, American Academy of Pediatrics 1998).

Kotona tehtävällä vauvaperhetyöllä on monia etuja verrattuna laitoksissa tehtävään työhön. Etuna on esimerkiksi se, että vanhemmuuden tuki sekä vauvan kasvun ja kehityksen tukeminen voidaan integroida perheen arkeen sen omalla maaperällä. Kun toiminta tapahtuu perheen omassa kontekstissa, sen sopivuutta perheen arvoihin voidaan arvioida yhdessä perheen kanssa. (Bailey & Simeonsson 1988).

Vauvaperhetyö, perhetyö ja kotikäynnit ovat toisiaan lähellä olevia käsitteitä. Kuitenkin niiden toiminnallisissa lähtökohdissa on eroja. Lähtökohtana voivat olla joko pelkästään lapseen kohdistuva toiminta, vanhempien terapiaan suuntautunut tai vanhemman ja vauvan välistä vuorovaikutusta korostava toiminta. (Bailey & Simeonsson 1988).

Vauvaperhetyötä lähellä oleva käsite perhetyö on vakiintunut käyttöön suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Perhetyöllä tarkoitetaan sitä, että palvelut tuotetaan kotona vastakohtana laitoksissa tai keskuksissa tehtävälle työlle. Bailey & Simeonsson (1988) pitävät käsitettä yleiskäsitteenä, jonka tarkempaa määrittelyä vaikeuttaa se, että perhetyötä tarjotaan erilaisille väestöryhmille erilaisista lähtökohdista ja eri tavoittein. Sama yleinen käsitemäärittely ilmeni Heinon et al. (2000, 21) selvityksessä, jossa perhetyö näyttäytyi toisaalta asiakasperheiden epävirallisena tukena, toisaalta taas perheiden syvällisenä tukemisena ja puuttumisena niiden elämään vahvojen ja virallisten väliintulojen avulla. Heidän mukaansa perhetyöllä tarkoitetaankin laajimmillaan kaikkea perheiden kanssa tehtävää työtä kotona, terveyden- tai sosiaalihuollon tiloissa ja erilaisissa laitoksissa. Sillä voidaan tarkoittaa lastensuojelullisia, perheterapeuttisia tai preventiivisiä palveluja. Tämä näkemys poikkeaa Baileyn & Simeonssonin (1988) määritelmästä, jonka mukaan perhetyön keskeinen ominaispiirre on se, että työ tapahtuu asiakkaiden kodissa. Perhetyö käsitteenä on laaja ja se voi kuvata joko yleensä perheiden kanssa tehtävää työtä tai sitten perheiden kanssa tehtävää työtä kotona. Näin ollen käsitteen käyttö edellyttää kontekstin kuvaamista ja toiminnan yksilöimistä.

Eräs perhetyön työmenetelmistä on kotikäynti. Kotikäynnit (home visit) ovat pitkään olleet osa eurooppalaista, julkisin varoin ylläpidettyä, universaalia palvelua sosiaali- ja terveydenhoidossa. Joissakin Euroopan maissa, esimerkiksi Englannissa, Irlannissa ja Hollannissa kotikäyntejä suoritetaan joitakin kertoja lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Suomessa, Ranskassa ja Italiassa niitä suoritetaan tyypillisesti kertaluonteisina vauvan ja äidin kotiuduttua synnytyssairaalasta (Kamerman & Kahn 1993).

Suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä kotikäyntejä suoritetaan erilaisille väestöryhmille erilaisissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhustyön kotikäynnit. Lapsiperheille suunnattuja neuvolan kotikäyntejä tekee terveydenhoitaja. Kotikäyntejä lapsiperheisiin tekevät myös kodinhoitajat, mutta heidän toimenkuvansa poikkeaa tämän tutkimuksen aihepiiristä. Neuvolan terveydenhoitajan suorittamat kotikäynnit ovat luonteeltaan kertakäyntejä vaiheessa, jolloin uusi vauva kotiutuu ja jolloin perhe siirtyy äitiysneuvolan vastuualueelta lastenneuvolan hoitoon (Viljanen & Lauri 1990, 49).

Neuvolan kotikäyntejä on terveydenhoitajien näkökulmasta pidetty tarpeellisina perheiden elämäntilanteiden ja elämäntavan ymmärtämiseksi sekä perheenjäsenten kohtaamiseksi omassa ympäristössään (Weiss 1993, Pelkonen 1994, Vehviläinen-Julkunen et al. 1994). Perheiden näkökulmasta kotikäynnit toivat turvallisuutta ja edistivät vuorovaikutusta ammattihenkilöstön kanssa (Viljanen & Lauri 1990). Samoin ne mahdollistivat yksilöllisen ja perheiden tarpeista lähtevän neuvonnan (Vehviläinen-Julkunen et al. 1994). Neuvolan kotikäynnit ovat luonteeltaan preventiivisiä vauvan ja vanhemman suhdetta tukevia. Kuitenkin silloin, kun perheellä on vauvan tilanteesta johtuen erityisiä tuen tarpeita, neuvolan mahdollisuudet vastata niihin ovat rajalliset (Ewalds 1991, Mansnerus 1997). Toisaalta on havaittu myös se, että neuvolan resurssit ovat riittämättömiä toistuviin kotikäynteihin (Pelkonen & Löthman-Kilpeläinen 2000).

Lastensuojelun perhetyön tavoitteena on tukea tilapäisessä tuen tarpeessa olevia perheitä sekä perheitä, joissa on taustalla pitkä lastensuojelun asiakkuus (Heino et al. 2000, 21). Näin ollen lähtökohtana on selkeästi lastensuojelu, kun se vauvaperhetyössä kohdistuu tilanteisiin, joissa on todellinen tai potentiaalinen uhka vanhempi-lapsi-suhteen kuormittumiseen ilman, että siihen liittyisi lastensuojelullisia näkökulmia. Kuitenkin vauvaperhetyötä on toteutettu myös lastensuojelun perhetyön tavoin tilanteissa, jossa interventiolla pyrittiin vähentämään lasten kaltoinkohtelua puutteellisissa oloissa elävien perheiden keskuudessa (Olds et al. 1997).

Lasten ja nuorten hoitotyön alueella on niukasti tutkimuksia kotona tapahtuvasta vauvaperhetyöstä. Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon sisällä on julkaistu raportit kahdesta perhetyön interventiosta (Aronen 1988, Aronen et al. 1995, Sajaniemi 2001). Ensiksi mainitut kaksi raporttia kuvaavat neuvolan normaaliväestölle suunnatun neuvontaohjelman vaikutuksia lasten ja nuorten mielenterveyteen. Sajaniemen (2001) tutkimuksessa arvioitiin perheille suunnatun keskosten kehitystä tukevan intervention vaikutuksia keskosten kehitykseen.

Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rinnalla monet vapaaehtoisjärjestöt tarjoavat palveluja lapsiperheille. Esimerkkinä näistä on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ´Lapsiperheprojekti´(Häggman-Laitila et al. 2001). Projektin tarkoituksena on tunnistaa lapsiperheiden tuen tarpeita, ja tukea perheitä ennen kuin ongelmat kärjistyvät tai muuttuvat pysyviksi. Projektin tarkoituksena on myös täydentää olemassa olevia palvelujärjestelmiä ja kehittää ennaltaehkäisevää varhaista tukea. (Häggman-Laitila 2001, Pietilä et al. 2001). Välimäki (2001) arvioi ´Lapsiperheprojektin´ vanhemmille antamaa tukea. Hän havaitsi, että projektissa mukana olleet perheet olivat saaneet tukea vanhempien itsetunnon vahvistumiseen, arjen hallintaan ja perheen vuorovaikutukseen.

Tässä työssä vauvaperhetyöllä tarkoitetaan julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon sisällä olevaa hoitotyön auttamismenetelmää, jonka tavoitteena on tukea vauvaperheitä vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteen kehittymiseen sekä vanhemmuuteen. Käsitteen alkuosa rajaa sen paikallisesti perheisiin, joissa on vauva. Se myös rajaa vauvaperhetyön ajallisesti vaiheeseen, jolloin perustetaan ja vakiinnutetaan kiintymyssuhdetta vauvan ja vanhemman välillä. Vauvaperhetyön tavoitteena on toistuvien kotikäyntien aikana antaa vanhemmille tietoa ja tukea lapsen hoitoon, edistää lapsen kehityksen kannalta optimaalisen hoivaympäristön luomista ja integroida perheen tarvitsemia palveluita. Englanninkielisessä kirjallisuudessa vastaavista interventioista käytetään käsitettä home-based intervention, johon yhdistetään kotikäynnin kohdetta rajaava käsite preterm infant (Ks. Liite 1). (Vrt. Rauh et al. 1988, Affleck et al. 1989, Kirby et al. 1993, Black & Dubowitz 1995, American Academy of Pediatrics 1998, Kearney et al. 2000, Kendrick et al. 2000, Olds et al. 2000).

Tämän tutkimuksen kannalta merkittäviä vauvaperhetyön tutkimuksia (Taulukko 1) ovat ne, joissa kohderyhmä on heterogeeninen, eli osallistujia ei oltu valittu vanhempien taloudellisen tilanteen tai demografisten piirteiden perusteella. Toinen tämän tutkimuksen kannalta keskeinen kriteeri on se, että interventio oli kohdennettu keskosperheille ja sen tavoitteet liittyivät keskosten biologisten kehitysriskien vähentämiseen. Tällaisia tutkimuksia ovat Sajaniemen (2001) ´Keskosten kehitystä tukeva interventio´, ´Keskosten hyvinvointiin tähtäävä kuntoutusohjelma´ (The Infant Health and Development- Program, IHDP) (Ramey et al. 1992, Brooks-Gunn et al. 1994, McCartoon et al. 1997), ´Vuorovaikutuksellinen interventio´ (Transactional model) (Barrera et al. 1986, Barrera & Kitching 1991) sekä ´Sairaalasta kotiutumista tukeva interventio´ (Hospital-to Home Transition) (Affleck et al. 1989).

Vauvaperhetyö interventiona on julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon sisällä tarjottua sosiaalista tukea, joka on tarkoitettu edistämään lapsen kehitystä. Osa vauvaperhetyön interventioista on kohdennettu vanhemmuuden tukemiseen, jolloin on haluttu vaikuttaa lapsen kehitykselle suotuisan elinympäristön luomiseen.