Tiivistelmä

Tutkimukseni aiheena ovat Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikon esihistorialliset kiinteiksi muinaisjäännöksiksi luokiteltavat kivirakennelmat. Kohteissa olevien rakennelmien muoto, sijoittuminen ympäristöön ja suhde eri muinaisrantapintoihin ovat työn keskeisiä teemoja. Kohteita ryhmitellään rakennelmien muodon, kombinaation ja topografisten piirteiden perusteella. Tarkastelussa ovat sekä rakennelmien käyttötarkoitus että kulttuurinen konteksti. Röykkiöiden ja kivirakennelmien ajoitusta hahmotellaan rannansiirtymiskronologialla. Lisäksi tutkimuksessa esitetään tulkinta tutkimusalueen kivikauden ja varhaismetallikauden yhteisöjen sosiaalisesta rakenteesta.

Kohteiden paikkatiedot on koottu sekä maastokäynneillä että arkistolähteistä. Kerätyn aineiston tarkastelu tapahtuu kahdella tasolla. Röykkiöitä, asuinpaikkoja ja jätinkirkkoja tarkastellaan laajan osan Pohjanmaata kattavalla tutkimusalueella. Toinen taso on maantieteellisesti suppeampi, mutta aineistoltaan laajempi. Siinä tarkastellaan kaikkia kivirakennelmatyyppejä kahdella rajatulla tutkimusalueella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjanmaan tutkimusalueen aineisto koostuu 444:stä röykkiökohteesta, joissa on yhteensä 1133 röykkiötä. Tämän lisäksi tutkimusta varten kerättiin sijainti- ja ominaisuustiedot 34:stä jätinkirkosta ja 1191:stä muusta kiinteästä muinaisjäännöksestä.

Aineiston topografisessa analyysissä tarkastellaan röykkiökohteiden sijaintikorkeutta ja sijoittumista eri muinaisrantavyöhykkeille. Kohteiden suhdetta toisiinsa ja muihin muinaisjäännöskohteisiin käsitellään lähimpään naapuruuteen perustuvassa analyysissä. Lisäksi kohteiden hierarkiaa selvitetään arvo-koko-analyysillä. Muinaisjäännöskohteiden tarkasteleminen suhteessa eri muinaisrantoihin toteutettiin GIS-paikkatietosovelluksen ja korjatun yleistetyn korkeusmallin avulla hahmottelemalla yhdeksän muinaista rantavyöhykettä. Oletuksena on, että vyöhykkeillä sijaitsevat kohteet ovat olleet merenrantasidonnaisia.

Röykkiöiden rakentaminen Pohjanmaalla alkaa noin 3000-2500 eKr., ja traditio liittyy keskineoliittiseen "jättiläiskirkkokulttuuriin", kuten Aarne Europaeus vuonna 1925 kirjoittamassaan artikkelissa otaksui. Röykkiöiden määrän nousu kivikauden muinaisrantavyöhykkeillä näyttäisi liittyvän asumuspainanteiden, asuinpaikkapintojen ja jätinkirkkojen määrän nousuun. Kehityksen taustalla on rannikon metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen sosiaalisten rakenteiden muutos. Kivikauden loppu ja varhaismetallikausi merkitsevät muutosta kohti yksinkertaisempia sosiaalisia rakenteita. Röykkiöiden rakentamisen perinne jatkui Pohjanmaalla kivikaudelta varhaismetallikaudelle, mutta rakentamisen takana ollut ideologia muuttui. Röykkiöiden määrä nousee yhdessä keittokuoppien määrän kanssa rautakauden alussa 500 eKr. tienoilla uudestaan. Mutta huippukausi jää lyhyeksi, sillä röykkiökohteiden ja muidenkin muinaisjäännösten määrät laskevat tämän jälkeen nopeasti ja lopullisesti.