7.1. Esiopetuksen järjestämistilanne Suomen kunnissa lukuvuonna 1998–1999

Ennen uutta koululakia (1999) esiopetuksen järjestäminen Suomen kunnissa oli kirjavaa ja määrältään vaihtelevaa (0–21 tuntia viikossa) (ks. luku 4.4). Uuden lain (1.1.1999) voimaantuloa voi luonnehtia esiopetuksen murrosvaiheeksi, koska esiopetuksen järjestäminen muuttui pakolliseksi kunnille 1.8.2001 alkaen. Esiopetuksen järjestämisen selvitys ajoittuu toiseksi viimeiseksi lukuvuodeksi, jolloin esiopetusta ei ollut pakko järjestää. Toisaalta sen järjestämisestä oli jo noin 30 vuoden kokemus Suomessa. Kunnat kuitenkin voivat aloittaa perusopetuslain mukaisen esiopetuksen 1.8.2000 alkaen ja saada siihen rahoitusta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusteella (muutos 1289/1999). Kyselyn esiopetuksen järjestämisestä kunnissa lukuvuonna 1998–1999 lähetin Suomen kaikkien kuntien (n = 452) koulutoimen hallinnon edustajille touko–kesäkuun vaihteessa 1998 kuten luvussa 6.2 selvitin.

Seuraavassa taulukossa näkyvät esiopetuskuntien lukumäärät ja arvioidut määrät esiopetuksen saajista esiopetuksen tarjoamisen murrosvaiheessa koko maasta ja lääneittäin lukuvuonna 1998–1999.

Hallinnon edustajien arviot yleensä esiopetusta saavista ovat yleisesti alhaisemmat (noin 20–30 prosenttia) kuin Strandströmin (1999, 5) arvio ja lääninhallitusten selvitykset vuodelta 1998 (luvussa 4.4). Verrattaessa koulutoimessa esiopetusta saavien lasten prosentuaalista määrää taulukkoon 6 luvussa 4.4.4, jossa on lääninhallitusten selvitys esiopetusta saavista, hallinnon edustajat arvioivat koulutoimessa esiopetusta saavien määrän noin 10–25 prosenttia alhaisemmaksi. Koulutoimesta vastaavat henkilöt eivät siis tiedä omassa alaisuudessaan toimivasta esiopetuksesta tarkkoja lukuja. Arviota vaikeuttanee se, että koulutoimen alaisuudessa toimivat esiopetuspisteet sijaitsevat useimmiten pienissä kouluissa ja niissä esioppilasmäärät ovat pieniä, joten esioppilaiden prosentuaalista osuutta on äkkisestään vaikea suhteuttaa muuhun oppilasmäärään, jos sitä ei ole selvitetty kunnassa ennestään. Ehkä hallinnon edustajat eivät myöskään tule ajatelleeksi pienten koulujen suurehkoa merkitystä esiopetuksen tarjoajana. Itä-Suomen ja Lapin kuntien suuri osuus esiopetuksen järjestäjänä verrattuna muiden läänien kuntien määrään tulee esille myös tässä taulukossa 7 kuten jo taulukossa 3, jossa selvitin kuntien ja koulujen määrää, joilla oli esiopetuslupa voimassa lukuvuonna 1990–91.

Koulutoimessa esiopetusta on toteutettu enimmäkseen haja-asutusalueilla pienten koulujen yhteydessä. Kyselyn avulla selvitin esiopetuksen järjestämistä kaikissa Suomen pienissä kouluissa lukuvuoden 1998–1999 aikana. Kyselylomakkeessa kysyin kyläkoulujen lukumäärää kunnassa. Kyläkoulu-termiä en ollut määritellyt, vaan koulutoimen hallinnon edustaja vastasi sen mukaan, mitä hän piti kyläkouluna kunnassaan. Joistakin kunnista soitettiin ja joissakin lomakkeissa kysyttiin kyläkoulumäärittelyä. Kysyjille vastasin, että kyläkoululla tarkoitetaan lähinnä haja-asutusalueella olevaa kooltaan pientä koulua, jossa on yleensä yhdysluokkia. Kyläkoulu-termi osoittautui hankalaksi, koska monissa kunnissa on vain yksi perusasteen (luokat 1–6) koulu, joka on kyläkoulutyyppinen mutta sijaitsee taajamassa kunnan keskustassa. Toisaalta joissakin kunnissa kaikki koulut, myös taajaman koulu, määriteltiin kyläkouluiksi. Tällaisia kuntia oli 42. (Ks. liite 29 Taajamakoulun määrittely kyläkouluksi.) Toisaalta myöskään kaikkien kylien kouluja ei pidetty kyläkouluina kuten Pirkkalassa. Siellä joka kylässä on koulu mutta ne ovat niin isoja, että vastaajan mukaan ne eivät ole kyläkouluja. Pohjassa taas viidestä koulusta kolme asutusalueen koulua määriteltiin kyläkouluiksi. Raisiossa kahta lähiökoulua pidettiin hyvin kyläkoulutyyppisinä. Ahvenanmaan pohjoisosan kuntien koulutoimen vastaava ei määritellyt kouluja kyläkouluiksi vaan lähetti viiden kunnan koulujen oppilasmäärät (Finström: 3 koulua: 40, 90 ja 60 oppilasta; Geta: 1 koulu, 45 oppilasta; Saltvik: 2 koulua, 50 ja 70 oppilasta; Sund: 1 koulu, 95 oppilasta; Vårdö, 1 koulu, 30 oppilasta). Niinpä on ollut tarkoituksenmukaisempaa käyttää termiä pieni koulu.

Perusopetusta antavia kouluja (entinen nimitys ala-aste, luokat 1–6 tai E–6) oli 3274 ja niistä ruotsinkielisiä 283. Pieniä kouluja oli 1932 ja niistä ruotsinkielisiä 167. Pieniä kouluja oli yli puolet eli 59 prosenttia kaikista perusopetuskouluista. Tässä tutkimuksessa pienien koulujen lukumäärä on hieman suurempi kuin muissa selvityksissä (esimerkiksi kuvio 5 luvussa 2.2.2), koska pienten koulujen määrittely ei pohjaudu oppilasmäärään, kuten yleensä on tehty. Taulukossa 8 näkyy paitsi perusopetusta antavien koulujen lukumäärät koko maasta myös lääneittäin. Pieniä kouluja on eniten (noin perusopetuskouluista) Itä-Suomessa ja Lapissa, missä myös esiopetuksen järjestäminen koulutoimessa on ollut vilkkainta, kuten aiemmin totesin.

Esiopetusta antavia pieniä kouluja oli 674 ja niistä 591 koulussa annettiin esiopetusta yhdysluokassa. Erillisluokka oli 88 pienessä koulussa. Muutamassa pienessä koulussa annettiin esiopetusta sekä erillisryhmässä että yhdysluokassa. Yleensä erillisryhmissä (isoissa kouluissa) annettavaa esiopetusta tarjottiin yhteensä 202 koulussa (ks. seuraava taulukko 9).

Taulukossa tulee esille pienten koulujen yhdysluokkien sijoittuminen sinne, missä on eniten pieniä kouluja eli Itä-Suomeen ja Lappiin. Myös Länsi-Suomessa on lukumääräisesti paljon esiopetusyhdysluokkia. Joissakin kunnissa pidettiin vaikeana eritellä yhdysluokassa ja erillisluokassa annettavaa opetusta, kuten esimerkiksi Evijärvellä ja Halsualla. (Evijärvellä esiopetusryhmät toimivat ajoittain Särkikylän ja Lahdenkylän kouluissa omana ryhmänään lastentarhanopettajan ohjaamina, ajoittain 1. luokan tai 1–2-luokkien yhteydessä luokanopettajan tai luokanopettajan ja lastentarhanopettajan ohjaamina. Myös taajaman koulu toimi yhtenä päivänä viikosta 1. luokan kanssa. Halsualla Ylikylän koulussa opetuksesta vastasi sekä lastentarhan- että luokanopettaja. Oppilaat olivat omana ryhmänään osan tunneista ja osan yhdessä 1–2-luokkien kanssa.) Seuraavassa kuviossa koulujen ja luokkaryhmittelyjen lukumäärät koko maasta näkyvät pylväinä.

Pienissä kouluissa esiopetusta siis toteutettiin pääasiassa yhdysluokissa ja opettajina toimivat tällöin pääasiassa luokanopettajat. Erillisluokissa sekä pienillä että isoilla kouluilla toimi pääasiassa lastentarhanopettajia (ks. liite 30. Esiopetuksen järjestämistä koskevia tietoja lääneittäin lukuvuonna 1998–1999). Samoin tuli esille lääninhallitusten selvityksessä (luku 4.4.4).

Kuten taulukosta näkyy, erillisluokka perustetaan esiopetusta varten yleisimmin isoon kouluun. Esiopetuksen järjestämisessä luokkaryhmittely on siis samanlainen kuin muussakin opetuksessa, yhdysluokka perustetaan yleensä vain käytännön pakosta, ei muuten. Yhdysluokan perustaminen ei yleensä tule kysymykseen, koska yhdysluokan pedagogisista eduista ei liene juurikaan tietoa, kuten 2.2.4 luvussa totesin.

Koulutoimessa esiopetusta siis annettiin pääasiassa yhdysluokissa 1–2-luokkien yhteydessä. Kuitenkaan avustajan saaminen esiopetusluokan käyttöön ei ollut lainkaan varmaa. Seuraavassa taulukossa esitetään pienten koulujen avustajaresurssi lääneittäin.

62 kunnassa pienellä koululla oli avustaja käytettävissä kaikilla ryhmillä ja 95 kunnassa avustaja oli käytettävissä osalla ryhmiä. Kaikki ryhmät eivät siis saa avustajaa laisinkaan, opettajan on vain integroitava esioppilaat ryhmäänsä. Esiopetus kunnissa (1999, 10, 16) -raportissa (luvussa 4.4.1) kävi ilmi, että avustajat palkataan usein työllistämisvaroin määräaikaisiin työsuhteisiin eikä heillä ei ole erillisiä kelpoisuusvaatimuksia. Näin avustajien osaamistaso vaihtelee. Itselläkin on kokemusta monenlaisista avustajista esiopetuksessa. Tämän uuden ammattiryhmän työskentely tulee kouluissa vain kasvamaan, joten myös heidän kouluttamiseensa ja soveltumiseensa alalle tulisi panostaa. Lääninhallitusten selvityksissä vuodelta 1999 kunnat korostavatkin uusien resurssien lisäämistä esiopetukseen (uusia virkoja, rahaa koulutukseen).

Esiopetusta kunnissa toteutettiin erilaisin tavoin. Esiopetusta järjestäviä kuntia oli 220 (452 kunnasta) (ks. taulukko 7). Järjestäjätahoina oli yksinään koulutoimi, sosiaalitoimi tai seurakunta tai yhteisesti koulu- ja sosiaalitoimi, seurakunta ja kunta, koulutoimi ja kansalaisopisto, sosiaalitoimi ja seurakunta tai kaikki nämä järjestäjätahot yhdessä. Yksittäisinä järjestäjinä toimi Mannerheimin Lastensuojeluliitto, 4H-järjestö ja kansalaisopisto. Vaikka esiopetusta ei toteutettukaan hallinnollisesti koulutoimessa, silti sen kanssa tehtiin paljon yhteistyötä joissakin kunnissa. Sosiaali- ja koulutoimen sekä seurakunnan välillä yhteistyötä tehtiin joko henkilö-, tila- tai välineresursseissa. Jotkin kunnat olivat kokeilleet esiopetusta koulutoimessa mutta luopuneet siitä. Jotkin kunnat taas olisivat halunneet aloittaa esiopetuksen järjestämisen opetusministeriön luvalla mutta eivät olleet saaneet lupaa. Kuntien erilaisia esiopetuksen järjestämistapoja lähinnä pienten koulujen osalta olen kuvannut liitteessä 15.

Yhteistyötä sosiaalitoimen (146 kuntaa), seurakunnan (25 kuntaa) tai jonkin muun yhteistyötahon (3 kuntaa) kanssa tehtiin 174 kunnassa eli melkein 80 prosentissa kunnista (esiopetuskuntia oli 220). Seuraavassa kuviossa tulee esille pienten koulujen yhteistyön eri tahot kunnissa (n = 220).

Sosiaalitoimen osuus yhteistyökumppanina esiopetuksen järjestämisessä oli keskeinen, Etelä-Suomen 27 kunnasta 26 kuntaa teki tällaista yhteistyötä. Muissakin lääneissä noin kunnista teki yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa, paitsi Lapin läänissä, jossa noin puolet kunnista oli yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa (9/17). Esiopetus kunnissa (1999) -selvityksen mukaan 77 prosentissa kunnista opetussuunnitelma oli laadittu yhteistyössä päivähoidon ja koulun kesken. Pidän tätä prosenttilukua erittäin korkeana, mutta myös tässä tutkimuksessa sosiaalitoimi ja koulutoimi järjestivät yhteisesti esiopetusta monessa kunnassa. Joissakin kunnissa päivähoidon henkilöstö toimi osan päivää koulun kanssa yhdessä ja koulupäivän jälkeen lapset saivat hoidon samoissa tiloissa (Askolassa, Asikkalassa, Tarvasjoella), joissakin kunnissa perhepäivähoitajat olivat mukana kouluissa (Ylivieskassa). Joissakin kunnissa lastentarhanopettaja siirtyi esiopetuspäivänä koululle esiopettajaksi (Himangalla). Monissa kunnissa lastentarhanopettaja toimi luokanopettajan rinnalla esiopetuksessa (Iissä, Kangaslammella, Kiikoisissa, Lapinjärvellä, Lapualla, Pattijoella, Riihimäellä, Savonlinnassa, Ullavalla) tai kunnissa kiersi koulujen yhteinen ”resurssilastentarhanopettaja” (Karstulassa).

Joissakin kunnissa esiopettaja sai palkan osittain koulutoimesta tuntiopettajana ja osittain sosiaalitoimesta (Pukkilassa). Joissakin kunnissa palkka tuli kokonaan sosiaalitoimesta, vaikka osa työajasta tehtiinkin koulupuolella (Kiikoisissa ja Jämijärvellä. Jämijärvellä esiopetusta tarjottiin 2–4 tuntia koulupäivän jälkeen koulutoimessa ja opettajan palkka perittiin sosiaalitoimesta). Samoin kouluavustajan palkka maksettiin joissakin kunnissa yhteisesti koulu- ja sosiaalitoimesta. Avustaja toimi aamupäivän kouluavustajana ja iltapäivän päivähoitajana (Nakkilassa). Jos ryhmäperhepäivähoitokodit sijaitsivat koulujen läheisyydessä, päivähoidon kuusivuotiaat siirtyivät koululle 1–2-luokkien opetukseen esimerkiksi kerran viikossa (Kuorevedellä). Kahden kylän kuusivuotiaat olivat yhtenä päivänä viikossa alkuopetusryhmässä, ja sosiaalitoimi maksoi materiaalista koululle (1000 markkaa vuodessa) Lempäälässä. Soinissa koulutoimi osti esikoulupalvelun sosiaalitoimelta taajamassa. Joillakin paikkakunnilla päivähoitojärjestelmä vastasi esiopetuksesta koulun tiloissa (Kuusamossa, poikkeuksena yksi koulu, jossa esiopetus hoidettiin koulutoimessa). Joissakin kunnissa sosiaalitoimi järjesti esiopetusta sivukylien lapsille kiertävän päiväkodin yhteydessä kouluilla. Tällöin myös koulujen oppilaat pystyivät käyttämään kiertävän päiväkodin tiloja ja ainakin ulkovälineitä (Hartolassa, Kiuruvedellä). Joissakin kunnissa esiopetus järjestettiin päiväkodissa koulutoimen alaisuudessa (Kivijärvellä, missä kaikki kyläkoulut on lakkautettu).

Seurakunnan kanssa tehtiin yhteistyötä vain murto-osa verrattuna yhteistyöhön sosiaalitoimen kanssa. Itä-Suomessa (3 kuntaa 35 kunnasta) ja Lapissa (2/17), missä oli eniten esiopetusyhdysluokkia, yhteistyö seurakunnan kanssa oli vähäisintä. Yhteistyön vähäisyys johtunee ainakin osittain välimatkoista. Toisaalta joissakin Länsi-Suomen kunnissa välimatkat eivät olleet esteenä, jolloin seurakunnan ohjaaja tuli koululle avuksi yhtenä päivänä viikossa (Alajärvi) tai kyläkouluille ostettiin seurakunnan ohjaajilta tunteja (Alavieska). Ylikiimingissä seurakunnan nuorisotyöntekijä opetti E-2-luokkien ryhmille uskontoa. Lehtimäellä yhdessä koulussa seurakunta järjesti 1–2 tunnin kerhon kerran viikossa maksullisena esioppilaille. Koulu maksoi kerhomaksun. Lohtajalla seurakunta ja sosiaalitoimi järjestivät kumpikin esiopetusta kyläkouluilla kerran viikossa. Joissakin kunnissa lapset kävivät myös seurakunnan kerhossa, vaikka muutenkin saivat esiopetusta (esimerkiksi Nastolassa, Valkealassa, Ähtärissä). Seurakunta piti kerhoja kyläkouluilla (esimerkiksi Kuortaneella, Kärsämäellä, Lappissa) tai seurakunnan tiloissa taajamassa (Kontiolahdella). Enonkoskella seurakunnan esikouluikäisten ryhmä kokoontui kaksi kertaa viikossa kahden lastentarhanopettajan ohjaamana. Sosiaalitoimi avusti toimintaa rahallisesti 30 000 markalla vuodessa.

Joissakin kunnissa tehtiin yhteistä opetussuunnitelmatyötä seurakunnan kanssa, Hankasalmella seurakunnan ohjaajilla ja opettajilla oli yhteistä koulutusta ja suunnittelua ja he vaihtelivat ohjaajia ja tiloja. Teuvalla seurakunta ja sosiaalitoimi noudattivat yhteistä opetussuunnitelmaa ja kunta maksoi seurakunnalle noin 200 000 markkaa vuodessa päiväkerhotoiminnan järjestämisestä.

Usein seurakunta järjesti esiopetusta niillä kunnan alueilla, joilla ei muiden hallinnonalojen toimesta järjestetty esiopetusta. Yleensä koulutoimi järjesti esiopetusta haja-asutusalueilla ja sosiaalitoimi taajamassa (esimerkiksi Kokemäellä). Kuntien tarkemmat lukumäärät koskien esiopetuksen järjestämistä, resursseja, koulujen lukumääriä ynnä muuta esitän yhteenvetomaisesti liitteessä 30.