3. Opettaja sillanrakentajana ja transformaation tukijana
Se, että opettaja ja ylipäätänsä ihminen tajuaa tiedon suhteellisuuden ja oman rajoittuneisuutensa, lienee ensimmäinen kehittymisen edellytys. Se, mihin me kasvamme, tuntuu meistä luonnolliselta, mutta saattaa tuntua vieraalta, jopa hyvin oudolta toisenlaisessa kulttuurissa ja ympäristössä eläneelle. Tämä oivallus auttaa suhtautumaan tasa-arvoisesti toisiin kulttuureihin, kuuntelemaan toisia ihmisiä ja rakentamaan ymmärtävää dialogia. Myös opettajat ovat kasvaneet erilaisissa konteksteissa ja heidän erilaisuutensa on monelta osin koulujen rikkaus. Yhdestä asiasta heillä on kuitenkin oltava jonkinasteinen yksimielisyys tai muuten koko koulun toiminnalta putoaa pohja. Tämä yhteinen asia on näkemys heidän perustehtävänsä luonteesta ja sen arvopohjasta. Tämänkin vuoksi kouluun tarvitaan arvokeskustelua. Arvojen pohdintaa vaatii erityisesti opettajakunta, joka ei tyydy reflektoimatta sille annettuun rooliin ja valtavirran arvoihin vaan pohtii ne ammattitehtävien kannalta sekä ammattikuntana että jokainen opettaja omalta kohdaltaan.
Nykyään kuulee usein todettavan, että opettajia ei kuulla koulun uudistuksissa tai he eivät juurikaan julkisesti vastusta yhteiskunnallisia kehityslinjauksia, joista voi olla vahinkoa lasten ja nuorten kasvulle. Syynä saattaa olla myös se, että desentralisaation varjolla kouluihin ujutettiin niin tehokkaasti liike-elämän mukainen tulosvastuu-kontrolli, että se on monine oheistoimintoineen uuvuttanut opettajat. Jälleen kerran on syytä pohtia kriittisesti, onko sosiaalistaminen muutoksiin tehty niin tehokkaasti, että ‘yhteiskunta ts. valtavirta tuijottaa meitä sisältäpäin’ vai ovatko tehdyt muutokset inhimillistä kasvua edistäviä.
Opettajan tehtäviin kuuluu monenlainen sillanrakennus. Hän työskentelee yhteistyössä kollegoiden ja vanhempien kanssa lasten tulevaisuuden rakentamiseksi. Pedagogisen suhteen laatu on keskeinen ja se toimii parhaiten mikäli opettaja tuntee oppilaansa, kuuntelee ja ymmärtää heitä. Se ei ole helppoa eri ikäiselle ihmiselle, joka on kasvanut erilaisessa maailmantilanteessa ja jonka elämänhistorialla ja kulttuurilla on erilainen kosketuspinta eri oppilaiden elämänkonteksteihin. Tulkintavirheet ovat mahdollisia, jopa oletettavia, ja siksi ennakkoluulottomuus ja avoimuus on opettajalle tärkeää. Ymmärryksen ja yhteistyön siltaa lasten kanssa voidaan onneksi rakentaa pitkäjänteisesti usein vuosien ajan.
Yhteistyö vanhempien kanssa asettaa omat haasteensa. Ikäkauden tuomat rajoitukset eivät ole niin suuria vanhempien ja opettajien välillä, mutta monet taustoihin, arvoihin, elämänkatsomukseen, kulttuuriin sekä persoonallisuuteen liittyvät tekijät tekevät yhteistyön joidenkin kanssa helpoksi, kun taas toisten kanssa ymmärtämisyhteyttä ja vuoropuhelua on vaikeampi luoda. Yhteydenpito kouluun on helpompaa vanhemmille, joille koulun kulttuuri ja käytänteet ovat tuttuja, joiden lapset menestyvät hyvin ja joiden kulttuuri on lähellä yhteiskunnan ja koulun valtakulttuuria. Vanhemmat, joiden kieli on muu kuin koulun valtakieli, joiden uskonto on vähemmistönä ja joiden kulttuuri poikkeaa huomattavasti yhteiskunnan valtakulttuurista, tuntevat helposti koulun vieraaksi paikaksi ja arastelevat yhteistyötä. Lasten kasvatuksen ja tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että ymmärtämis- ja yhteistyöyhteys pystyttäisiin rakentamaan koulun ja kaikkien vanhempien välille.
Opettaja on sillanrakentaja myös menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä monessa mielessä; hän on tavallaan rakentamassa tulevaisuutta lasten kanssa menneisyyden pohjalle. Tässä rakentamistyössä on tärkeää paitsi yhteistyö lasten ja kasvattajien välillä myös koko kouluyhteisön eetos sekä opetuksen sisällöt ja muodot. Opettaja pyrkii avaamaan lapsille maailmaa ja antamaan siihen välineitä. Hän valitsee ja tulkitsee sisältöjä ja siten rakentaa tietoa ja ymmärtämisyhteyksiä. Samoin hän auttaa lapsia näiden yhteyksien rakentamisessa. Hän haastaa kysymyksin, väittämin ja kirjallisuusviittein monipuolistamaan tietoa, saamaan uusia näkökulmia, ymmärtämään asia toisen kulttuurin perspektiivistä, jäsentämään ymmärrys uudelleen muuttuneen tiedon tai asennoitumisen jälkeen.
Ihmisten välisissä suhteissa sekä mahdollisimman monipuolisen tiedon rakentamisessa on opettajalla ja oppilailla monia esteitä. Erityisesti näitä muureja on rakentunut tai rakennetaan silloin kun on kysymys vieraiden kulttuurien edustajista tai tiedosta, jota valtavirta ei hyväksy. Yksi näistä muureista on juuri tiedon puute tai se, että monipuolista tietoa on vaikea saada tai kulttuurissa vallalla oleva tieto on systemaattisesti historian kuluessa vääristynyt. Esimerkiksi historia on oppiaine, jota kirjoitetaan uudelleen tiedon karttuessa, eri kulttuuripiireissä on samoista tapahtumista erilaisia tulkintoja ja saman makrokulttuurin edustajat tulkitsevat tilanteet eri tavalla oman elämänhistoriansa ja orientaatioidensa mukaan.
Jatkuva kysyminen, kyseenalaistaminen ja kriittinen asennoituminen sekä keskustelu eri tavoin ajattelevien kanssa on ainoa tae kohti monipuolisempaa tietoa. Tiedon rakentamiselle on tavanomaista myös etnosentrisyys ja ennakkoluulo. Oma historia ja kulttuuri nähdään tärkeänä, oman maan toiminta oikeutettuna ja toisten kulttuuri tulkitaan omasta viitekehyksestä tajuamatta, että asiat ja niille annetut merkitykset voivat olla erilaiset toisista arvoista, elämäntilanteesta ja kontekstista tarkasteltuna. Osaksi etnosentrismi ja ennakkoluulo johtuvat luontaisesta tuntemattoman pelosta ja kyvyttömyydestä ymmärtää asioita toisten perspektiivistä ja kulttuurista käsin.
Opettajan on kuitenkin syytä tiedostaa, että kasvatus ja koulu on myös poliittinen pelikenttä. Osaksi ennakkoluuloja, yksipuolisia mielikuvia sekä kansallista, etnistä ja uskonnollista ylemmyydentunnetta rakennetaan osana valtapolitiikkaa. Koulu on aina ollut vallanpitäjille tärkeä instituutio ja erityisesti kriisiaikana on opettajan ollut vaikeaa olla toisinajattelija tai edes tuoda esille totuuden toisia puolia. Tällä hetkellä myös medialla on tärkeä rooli tiedon ja mielikuvien rakentamisessa. Medialukutaito onkin siten tärkeä edellytys sekä opettajille että oppilaille tulevaisuuden ymmärtäjinä ja rakentajina. (Räsänen & Sunnari 1997.)
Nykyisessä maailmantilanteessa, jossa maapallon eri osat ja kulttuurit ovat monella tavalla riippuvaisia toisistaan, on monipuolinen tieto ja eri kulttuuripiirien tuntemus olennaista sekä opettajalle että oppilaille. Erityisen hyvin on tiedostettava oman historiansa ja kulttuurinsa aiheuttamat rajoitteet, tiedon etnosentrisyys ja se, miksi ajattelee tietyillä tavoilla. Samoin on tajuttava, ettei tieto ole neutraalia vaan arvoväritteistä ja sitä rakennetaan myös tarkoitushakuisesti. Toisia kulttuureita tulkitaan omista lähtökohdista käsin ja tieto niistä on vaillinaista, mikä tuottaa helposti paitsi ennakkoluuloja myös stereotypioita.
Kulttuurinen moninaisuus on kuitenkin rikkaus, jota kannattaisi hyödyntää kaikkien oppimisen vuoksi. Ihmisten on annettava itse puhua, annettava heille ääni sen sijaan, että tulkitsemme tai tuomitsemme heitä omien perspektiiviemme ja käsitystemme pohjalta. Vuoropuhelu, jossa on halu kuulla, ymmärtää ja oppia molemmin puolin on rauhan ja edistyksen tae sekä yksilöllisellä että kansainvälisellä tasolla. Ilman tasa-arvon ja kunnioituksen ilmapiiriä ei synny todellista keskustelua.
Tiedostus on siis edellytys voimakkaalle tiedon ja näkemysten uudelleen organisoitumiselle, transformaatiolle (Freire 1972 ja 1994, Mezirov 1978, Taylor 1994). Mielenkiintoinen on kysymys siitä, milloin tieto muuttuu omakohtaiseksi ymmärtämiseksi. Taylor esittää edellytykseksi muun muassa sen, että entiset toimintamallit eivät enää käytännössä toimi tai ristiriita tiedon kokonaisrakenteessa on niin suuri, että rakennetta on korjattava.
Useimmiten perspektiivien muutokseen tarvitaan paitsi tiedollisia myös asenteellisia edellytyksiä. On oltava valmis arvioimaan uudelleen omia näkemyksiään ja omassa kulttuurissa vallalla olevia käsityksiä. Usein tämä vaatii rohkeutta. Uusi ja outo pelottaa, vanha ja tuttu vaikuttaa turvalliselta. Orientaation muutos edellyttää lisäksi itsenäisyyttä, on uskallettava irtautua valtavirroista ja pyrittävä monipuoliseen tietoon ja jatkuvaan kysymiseen.
Opettajan työssä tämä toimintamallien muutos tarkoittaa ennen kaikkea omaa transformaatiota, mutta myös oppilaiden haastamista kysymisen, etsimisen ja uuden löytämisen tielle. Nyky-yhteiskunnan moninaisuus tekee työn monimutkaisemmaksi, mutta tarjoaa samalla myös uusia perspektiivejä. Kulttuurien välinen dialogi lisää tiedon monipuolisuutta ja antaa henkilöille ja kulttuureille peilin, jota vasten tarkastella omia lähtökohtiaan. Kuvio 1 kokoaa yhteen edellä kuvattuja ymmärryksen esteitä ja esittää edellytyksiä niiden ylittämiseen.
