6. Lopuksi: säilyykö interkulttuurinen filosofia?

M.Ed. -ohjelma on tutkimuksemme perusteella onnistunut luomaan opiskelijoilleen filosofian, joka vaikuttaa heidän ajatteluunsa ja toimintaansa. Opiskelijoiden kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tietoisuus on kehittynyt, ja he ovat oppineet tunnistamaan ennakkoluuloja ja epäoikeudenmukaisia käytänteitä niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Tiedot ja taidot ovat niin ikään alkaneet kehittyä koulutuksen myötä.

Voidaan tietenkin kysyä, kuinka syvällistä ja todellista tässä artikkelissa kuvattu opiskelijoissa tapahtunut muutos ja kehittyminen on. Voidaanhan skeptisesti ajatella, että opiskelijat vain kertovat tarinoita, joita halutaan kuulla; puhuvat kehittymisestä, muutoksesta, perspektiivien avautumisesta ja taistelusta oikeudenmukaisuuden puolesta, koska tietävät niiden olevan koulutuksen tavoitteita. Voidaan myös ajatella, että opiskelijat eivät uskalla kertoa, mitä todellisuudessa tuntevat ja ajattelevat pelätessään antavansa itsestään kuvan epäonnistujina, muita huonompina. Itse M.Ed. -ryhmään kuuluneena minun on vaikea kuvitella, että kukaan vääristelisi "totuutta" omista kokemuksistaan tai jättäisi jotain oleellista kertomatta ainakaan edellä mainittujen syiden vuoksi. Ryhmässämme tuntui vallitsevan yksimielisyys tietyistä perusarvoista, mutta rohkeutta ajatella myös eri tavalla ja tuoda nuo ajatukset esille ei kuitenkaan puuttunut. Tutkimukseemme osallistuneiden "kasvukertomuksissa" käsiteltiin hyvin avoimesti myös vaikeita kokemuksia ja epäonnistumisen tunteita niin ennen koulutusta kuin sen aikana.

Vaikka opiskelijat kokivat tulleensa kriittisemmiksi ja realistisemmiksi koulutuksen myötä, monet myös mainitsivat tietynlaisen idealismin säilyneen itsessään tai jopa voimistuneen, mikä tuli esille myös edellisessä Räsäsen artikkelissa. Olisi ehdottoman tärkeää, että opiskelijoiden interkulttuurinen filosofia, toivo oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta ja halu toimia sen edistämiseksi, säilyisi myös tulevissa työtehtävissä. Työelämässä opiskelijat saattavat törmätä vakiintuneisiin asenteisiin, käytänteisiin ja rakenteisiin, joihin puuttuminen voi olla äärimmäisen vaikeaa. Toisin kuin koulutuksessa, työelämässä ympäristön ja kollegoiden ajatukset vaikkapa interkulttuurisuuskasvatuksesta voivat poiketa täysin M.Ed. -koulutuksesta valmistuneen näkemyksistä. Saattaa myös olla, että koko interkulttuurisuus- tai monikulttuurisuus-käsite on tuntematon etenkin kouluissa, jonka oppilaat ovat pääosin suomalaisia. Nuori opettaja voi katsoa helpommaksi sopeutua entiseen kuin yrittää muuttaa sitä. Ei ole helppoa olla uutena opettajana toisinajattelija ja kyseenalaistaja, josta saattaa pahimmassa tapauksessa tulla "ilonpilaaja" ennen niin hyvähenkiseen opettajanhuoneeseen. Opettaja voi kuitenkin oppilaiden kanssa, luokkansa sisällä toimia suhteellisen vapaasti, opettaa niitä taitoja ja välittää niitä arvoja, jotka näkee tärkeiksi.

Interkulttuurisia aspekteja olisi syytä tarkastella laajemmin kaikissa opettajankoulutusohjelmissa. Monikulttuurisuus ei tule katoamaan yhteiskunnastamme, päin vastoin, tulevaisuuden Suomessa on yhä vaikeampi löytää kouluja ja luokkia, joiden kaikki oppilaat tulevat samankaltaisista taustoista, joilla on suhteellisen samanlaiset maailmankuvat, ja jotka puhuvat suomea äidinkielenään. Lisäksi on otettava huomioon, että oppilaat tulevat joka tapauksessa elämään monikulttuurisessa yhteiskunnassa. On pohtimisen arvoinen kysymys, riittäkö, jos tässä arkitodellisuudessa vain pieni murto-osa opettajista saa koulutusta, joka valmentaa kohtaamaan kulttuurista moninaisuutta ja opettamaan niitä interkulttuurisia valmiuksia, joita tarvitaan nopeasti muuttuvassa, monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja maailmassa toimimiseen.