1. Johdanto

Opettajien kokemukset vieraista maista, kulttuureista, niiden edustajista ja heidän kohtaamisestaan ovat hyvin monenlaisia. On opettajia, jotka ovat itsekin monikulttuurisen elämänkokemuksen läpitunkemia, asuneet ja eläneet vieraissa kulttuureissa ja maissa vieraskielisen ja -mielisen vähemmistön jäseninä. He ovat opetelleet kyseisten kulttuurien kieltä ja tämä kulttuuri on tunkeutunut lähtemättömästi osaksi heidän persoonaansa. Toiset taas ovat vaihtaneet kulttuuria monta kertaa ja elävät kuin ”globaalit nomadit”, paimentolaiset, vaihtaen kulttuuria muutaman vuoden välein ja palaten taas väliaikaisesti Suomeen lähteäkseen taas uudelleen jonnekin muualle. Sen lisäksi voidaan mainita opettajat, jotka ovat matkustelleet paljon ja nähneet useita maita viettäessään niissä lyhyitä periodeja, esimerkiksi lomia. He hallitsevat yhtä maailman valtakielistä, jolla tulevat toimeen ulkomailla matkustellessaan. Sitten ovat ne vähemmän liikkuneet, joille ulkomailla olo on aina eksotiikkaa. He kokevat hallitsevansa ”vain” turistienglannin ja matkustelevatkin mieluummin kotimaassaan.

Opettajien monikulttuurisuuskokemusskaala on luonnollisesti monivivahteisempi. Tässä on vain muutamia kärjistettyjä esimerkkejä. Itse lukisin kuuluvani lähinnä tähän kolmanteen ryhmään, josta näkökulmani kulttuurien kohtaamiseen pakostakin silloin vallitsevasti rakentuu. Opettajan kokemus vieraista kulttuureista ja niiden edustajista on kuitenkin keskeinen lähtökohta, kun puhutaan monikulttuurisuus- tai kansainvälisyyskasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Se, kuinka toisenlaisiksi vieraista kulttuureista tulevat rakentuvat, on kytketty omaan kokemukseen vieraista kulttuureista. Mitkä asiat kokee ulkopuolisen, mitkä sisäpuolisen ihmisen näkökulmasta riippuu pitkälti oman kokemusperspektiivistä.

Myös maahanmuuttajien joukko on varsin moniulotteinen, ja oman ryhmänsä sen sisällä muodostavat paluumuuttajat, joilla tarkoitetaan Suomen kansalaisia tai suomalaista alkuperää olevia henkilöitä, jotka palaavat kotimaahansa oleskeltuaan ulkomailla. (Kemppi-Repo 1997, 72.) He voivat olla joko Suomen kansalaisia kuten yleisimmin on tai vieraan maan kansalaisia, joiden syntymämaa on Suomi ja jotka näin palaavat alkuperäismaahansa. He voivat olla myös Suomen ulkopuolella syntyneitä, mutta heidät identifioidaan suomalaisiksi joko perhe- tai sukutaustansa perusteella.[1]Paluumuuttajat voidaan siis tarkkaan ottaen hahmottaa eräänä maahanmuuttajaryhmänä; hehän ovat myös maahantulijoita. Mutta maahanmuuttaja-käsite on juridisessa ja teknisessä mielessä varattu muualla syntyneille Suomeen muuttaville ulkomaalaisille.

Tässä artikkelissa käsittelen lähinnä joitain paluumuuttajien näkymättömyyden kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä. Tällä näkymättömyydellä tarkoitan sitä seikkaa, että he muistuttavat erehdyttävästi maassa syntyneitä suomalaisoppilaita, jolloin heidät helposti myös identifioidaan sellaisiksi. Heidän elämänkokemuksessaan Suomi – tai muu maa, johon he ”palaavat” – saattaa olla hyvinkin vieras kulttuuri. Vaikka he ovat ehkä käyneet syntymässä Suomessa, he ovat eläneet muualla maailmassa suuren osan elämästään ja heidän kokemuksensa Suomesta on mahdollisesti peilikuva edellä käsitellyistä opettajien kokemuksista, turistin lyhytaikainen lomakokemus (kokemus ”kesälomamaasta tai mummolamaasta”) tai lyhyitä vuoden tai parin ”vierailuja” Suomessa.