1. Johdanto

Opetusministeri Maija Rask toteaa (2001), että koulutus on merkittävä tekijä maahanmuuttajien kotouttamisessa suomalaisen yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Hänen mukaansa syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta on tärkeää, että maahanmuuttajien erityistarpeisiin kiinnitetään erityistä huomiota sekä jo esi- ja perusopetuksessa että ylemmillä koulutusasteilla. Samassa yhteydessä Rask korostaa kodin ja koulun toimivaa yhteistyötä sekä yksilöllisen oppimisen huomioonottamista, mikä tarkoittaa mm. oman oppimissuunnitelman tekemistä kullekin lapselle.

Suomessa asuvia ulkomaalaisia ja Suomen kansalaisuuden saaneita on tällä hetkellä lähes satatuhatta, joista kouluikäisiä lapsia on huomattava määrä. Maahanmuuttajalapset ovat eri tavalla maahan tulleita henkilöitä kuten oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia, paluumuuttajia ja Suomeen vanhempien työn tai opiskelun vuoksi tulleita. Maahanmuuttajiin kuuluvat myös Suomeen adoptoidut kansainväliset adoptiolapset, joita tämä artikkeli käsittelee. Muista maahanmuuttajalapsista kansainväliset adoptiolapset eroavat siinä, että he ovat joutuneet luopumaan myös biologisista vanhemmistaan synnyinmaan ja kielen lisäksi. Mitä useammassa sijaiskodissa tai lastenkodissa lapsi on sen jälkeen asunut, sitä useampi ero hänellä on takanaan. Biologisten siteiden katkeaminen ja erokokemukset vaikuttavat lapseen Lähteenmäen (1993, 13) mielestä riippumatta siitä, ovatko he kokeneet eron tietoisesti vai olivatko he adoption tapahtuessa niin pieniä, että heillä ei ole siitä muistoja.

Suomi vastaanottaa adoptiolapsia ulkomailta vuosittain n. 200. Esim. Ruotsiin tulleisiin kansainvälisiin adoptiolapsiin verrattuna suomalaiset adoptoivat ulkomailta vähän lapsia. Kansainvälistä adoptiota ja siihen liittyviä asioita on ehkä siksikin Suomessa tutkittu aika vähän ja tähän mennessä tehdyt tutkimukset keskittyvät pääasiassa lasten sopeutumisprosessin selvittelyyn. Tutkimuksen vähäisyyteen ilmeisesti on syynä myös se, että kansainvälinen adoptiotoiminta on meillä suhteellisen nuorta. Ennen vuonna 1985 voimaan tullutta lapseksiottamislakia Suomessa ei ollut virallisesti valtuutettuja kansainvälisen adoption väyliä ja adoptiot tapahtuivat joko täysin yksityisesti tai jossain määrin Interpedia ry:n ja Pelastakaa Lapset ry:n avustamina. (Kats 1989, 36.) Lain voimaan tulon jälkeen Suomeen on adoptoitu ulkomailta 1606 lasta (Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta 2001).

Tässä artikkelissa kuvailen aluksi kansainvälisen adoption tarkoitusta ja merkitystä. Adoptioprosessin vaiheita sen sijaan en esittele, koska se pelkästään olisi yhden artikkelin aihe. Kokonaiskäsityksen saamiseksi kansainvälisestä adoptiosta Suomessa kerron hieman tilastoja ja tuon esille, mitkä maat ovat luovuttavina osapuolina. Seuraavaksi selvitän adoptiovanhemmuuden edellytyksiä ja otan esille adoptoitujen lasten elämään ja erityisesti koulunkäyntiin liittyviä näkökohtia.

Kansainväliset adoptiolapset ovat monessa suhteessa aivan tavallisia lapsia. Osa heistä kehittyy normaalisti ja menestyy hyvin koulussa, osalla on kouluvaikeuksia. Mikäli lapsi on tullut Suomeen lähellä kouluikää, kannattaa harkita lapsen osallistumista maahanmuuttajaopetukseen tai joihinkin sen osa-alueisiin. Kouluikäisen lapsen adoptointi tuo esille erilaisia haasteita kuin vauvaikäisen. Kaikkia kansainvälisiä adoptiolapsia kuitenkin yhdistää ainakin muutto synnyinmaasta, kielenvaihto, useimmiten erilainen ulkonäkö ja identiteetti, joiden merkitystä adoptiolapsen kehitykselle ja koulunkäynnille pyrin selvittämään. Lisäksi tuon esille joitakin ajatuksia liittyen kansainvälisten adoptiolasten opettamiseen.