Tiivistelmä

Tutkimuksessa selvitetään Oulun kaupungin kansakoulun ongelmaoppilaiden koulunkäyntiä vuosina 1874–1974. Erityisesti on pyritty keskittymään heillä esiintyneisiin vaikeuksiin, mahdollisiin syihin ja niihin puuttumiseen. Pohjolan Poikakoti ei hallinnollisesti kuulunut Oulun kansakoululaitokseen, mutta se oli merkittävä yhteistyökumppani ongelmien vähentämisessä. Lisäksi sen avulla pystytään luomaan jonkinlainen kuva ongelmaoppilaan myöhemmistä elämänvaiheista. Tutkimus on kasvatushistoriallinen, ja siinä on mahdollisimman monipuolisen primäärilähdeaineiston avulla pyritty kuvaamaan kasvatuksessa ja opetuksessa tapahtuneita muutoksia Oulun kansakoulussa. Vertailupohjana on käytetty erityisesti Helsingin, Tampereen ja Turun kansakouluja.

Koko tarkastelujaksolla vuosina 1874–1974 kiinnitettiin pahantapaisten oppilaiden käyttäytymiseen enemmän huomiota kuin heikkolahjaisten. Ongelmaoppilaille saatiin tutkimusjakson aikana kaksi erityiskoulua: apukoulu ja tarkkailukoulu. Oppilaiden ongelmat olivat varsin samanlaiset koko tutkimusjakson ajan: omaisuusrikokset, luvattomat poissaolot koulusta ja oppitunteja häirinnyt käytös. Monessa tapauksessa käytöshäiriöisen lapsen vaikeudet johtuivat kodin ongelmista. Niitä aiheuttivat alkoholismi, varattomuus, riitaisuus ja huonot asunto-olot. Myös taloudellisesti menestyneiden perheiden lapsilla oli vaikeuksia. Ongelmien ydin oli se, että vanhemmilla ei syystä tai toisesta ollut aikaa lapsilleen. Perheiden elämään vaikuttivat merkittävästi yhteiskunnalliset murrokset, kuten ensimmäinen ja toinen maailmansota, kansalaissota ja pula-ajat. Pohjolan Poikakotiin toimitettiin 235 oululaista lasta vuosina 1915–1974. Suurimmaksi osaksi pojat olivat rikkinäisistä perheistä ja heidän rikkomuksensa olivat lähinnä omaisuusrikoksia.

Opettajan merkitys käytöshäiriöiden vähentämisessä ja oppilaiden motivoimisessa oli suuri. Hänen työnsä onnistumisen kannalta oli ratkaisevaa, millaiset resurssit hänellä oli käytettävissään. Opettajien käyttämät kurinpitokeinot perustuivat lähinnä kansakouluasetuksen (1866) ja oppivelvollisuuslain (1921) sallimiin rangaistuskeinoihin. Kurinpitokeinot lievenivät ja vähentyivät tutkimusjakson aikana. Kasvatusvastuuta pyrittiin siirtämään entistä enemmän lapsen vanhemmille. Oulun kaupungin kansakoulujen tilanahtaus oli yleinen ongelma koko tarkastelujakson ajan. Opetussuunnitelmat olivat aluksi koulukohtaisia, kunnes myöhemmässä vaiheessa siirryttiin valtakunnallisiin suunnitelmiin. Tutkimusjakson merkittävimmät opetusopit olivat herbartilaisuus ja reformipedagogiikka.