| Esineiden antaminen: Kehityksen peili ja kieltä ennakoiva sosiaalinen merkki 9-34 kuukauden iässä | ||
|---|---|---|
| Edellinen | Luku 1. Johdanto | Seuraava |
Vaikka tutkimusta esikielellisen vaiheen kommunikaatiosta on tehty jo useita vuosikymmeniä, kommunikaation kehitystä tunnetaan vielä kovin vähän. Esikielellisessä vaiheessa oleva lapsi on matkalla kieleen (Weigl 1998). Kieli omaksutaan toiminnallisissa yhteyksissä ympäristön toisiin ihmisiin. Näin ollen tarvitaan toiminnalliseen vuorovaikutukseen kohdistuvaa laadullista tutkimustietoa kielen omaksumisesta ja varhaisesta kommunikaatiosta. Ilmiötä ei ole kasvatustieteellisestä näkökulmasta juuri tutkittu. Vähän tiedetään siitä, miten alkavaa kielen kehitystä tulisi tukea. Siksi käsillä oleva teos tuo tarpeellisen lisän alan tutkimukseen.
Teoreettisena tavoitteena on tutkia esineiden antamista lapsen kehityksen ilmentäjänä yleisesti sekä toisaalta kieltä ennakoivana sosiaalisena merkkinä. Tarkoituksena on tutkia äiti-lapsiparien esineiden antamisen yksilöllisiä eroja ja tehdä päätelmiä lapsen intentionaaliseen kehitykseen ja puheen oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Erityisesti kiinnitän huomiota sellaisiin kielen omaksumisen edellytyksiin, joihin voidaan vaikuttaa pedagogisessa käytännössä. Tarkoituksena on muodostaa käsitys kielen omaksumisen alkujuurista akselilla esinekäsittely > merkki > symboli.
Pedagogisen tavoitteen lähtökohtana on, että varhaiskasvatuksen käytännössä kielen omaksuminen ja sen tukeminen ovat peruskysymyksiä. Kun lapsia hoidetaan ryhmässä, asiaan täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Tutkimuksen käytännön tavoitteena on antaa työvälineitä varhaiskasvattajille kehittää keinoja alkavan kielellisen kehityksen tukemiseksi ja kielellisten viivästymien ennaltaehkäisemiseksi. Samalla kasvattajille tarjotaan viitteitä, mitä lähikehityksen vyöhykkeen ydintehtäviä aikuiselle kuuluu hänen ollessaan vuorovaikutuksessa pienen lapsen kanssa, miten hän voi huomioida lapsen tarpeet ja tukea alkavaa puheen oppimista. Pyrkimyksenä on löytää tekijöitä, joiden mukaan omaa käyttäytymistään sopeuttamalla kasvattaja tukee alkavaa puheen oppimista.
Metodologisena tavoitteena on eritellä laboratoriota laadullisen tutkimuksen ympäristönä. Tavoitteena on pohtia laboratoriossa (aktiivisen ja reaktiivisen) ja luonnollisissa olosuhteissa tapahtuvan observoinnin tuottamia eroja ja mahdollisuuksia saada esiin lapsen kielen kehittymiseen liittyviä ilmiöitä.
Teoreettisessa osassa tarkastelen korkeampien henkisten toimintojen perusteita erityisesti L.S. Vygotskyn, M. I. Lisinan sekä D.B. Elkonin ajatusten valossa. Erityisen huomion kohteena on merkin käsite ja sen kehittyvä luonne. Seuraavaksi tarkastelen merkityksen ja mielekkyyden problematiikkaa sekä esineiden käsittelyn kehitystä sosiaalisen toiminnan muodoksi vuorovaikutuksessa.