| Esineiden antaminen: Kehityksen peili ja kieltä ennakoiva sosiaalinen merkki 9-34 kuukauden iässä | ||
|---|---|---|
| Edellinen | Seuraava | |
Tutkimuksessa selvitettiin lapsen kielen kehittymisen alkujuuria esineiden antamisen kontekstissa. Seurantatutkimus antoi paljon yksityiskohtaista tietoa kehityksen varhaisvaiheesta. Muutaman lapsen pitkäkestoinen kehityksen seuranta, missä äidit ovat intensiivisesti mukana, ei ole ongelmaton tutkimustulosten raportoinnin näkökulmasta katsottuna. Paljon jää tutkijan omaan tietoon, koska kaikkea ei voi tulkita kirjoittamalla. Tässä lienee yksi laadullisen tutkimuksen ongelmista.
Esineiden antamisen suhdetta lapsen kehitykseen tutkittiin selvittämällä seuraavia kysymyksiä: Miten paljon esineiden antamista esiintyy? Miten esineiden antaminen etenee? Millaisia ilmenemismuotoja se saa? Miten tunnistaa kehitysmuutos? Esineiden antamisen suhdetta alkavaan kielen kehitykseen tutkittiin selvittämällä sen suhdetta osoittavaan eleeseen ja lapsen sanallisiin ilmaisuihin. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodosti Vygotskyn (1997c) kulttuurihistoriallinen näkemys kehityksen sosiaalisesta alkuperästä sekä sen vaiheittaisuudesta. Kehityksen sosiaalinen tilanne syntyy kunkin ikäkauden alkuun ja on lähtökohta kaikille niille kehitysmuutoksille, mitä tapahtuu tietyssä ikävaiheessa.
Kehitystä määrittää myös kommunikatiivisen toiminnan kehitys. Tarpeiden ja motiivien pohjalle perustuvat aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen kehitysvaiheet (Lisina 1985) sekä näkemys (Elkonin 1998) lapsen henkisen kehityksen vaiheista tarve-motivaationaalisten ja teknisten taitojen vuorotteluna. Kehityksen varhaisvaiheessa aikuisen ja lapsen emotionaalinen yhdessäolo luo perustan lapsen taitojen kehitykselle.
Kulttuurinen kehitys perustuu esineellisten toimintojen ja merkkien käyttöön ja välittyneisiin suhteisiin. Merkkijärjestelmä ei ole staattinen, vaan se muuttuu ja kehittyy. Merkki hallitsee korkeampia henkisiä toimintoja. Se on primaaristi olemassa ihmisten välisessä toiminnassa alusta alkaen, ja sisältää symbolisen ulottuvuuden. Kommunikatiivisen ja koko kehityksen ydin ovat esinekäsittelyn sosiaaliset toimintamallit. Myös kielen alkujuuret ovat tässä toiminnan rakenteessa. Aikuiset ovat välittäjinä lapsen johtamisessa merkitysten maailmaan. Mielekkyys on yksilön inhimillisen tietoisuuden peruskomponentti (Hakkarainen 1990). Se on yksilön tunnekokemus, henkilökohtainen suhde maailmaan. Lapsen mielekkään toiminnan osoittimia ovat lapsen omat tarpeet ja motiivit, mielenkiinto ja aloitteisuus, jotka nekin syntyvät alussa kosketuksissa läheisiin ihmisiin.
Esineiden antaminen liittyy korkeampien henkisten toimintojen, erityisesti kielen omaksumiseen. Se on tulkittava sosiaaliseksi merkiksi. Esineiden antaminen on välittynyttä, lapsen aloitteista lähtevää mielekästä toimintaa. Niissä ani harvoissa tutkimuksissa, joissa esineiden antaminen on ollut selvityksen kohteena, se on nähty yhtenä esimerkkinä elekommunikaatiosta, osoittelun ja esineiden näyttämisen rinnalla, ja yleensä ymmärretty kielen omaksumisen edellytyksenä, ennakkoehtona. En tunne tutkimuksia, joissa sitä olisi tutkittu kieltä ennakoivana sosiaalisena merkkinä pitemmällä aikavälillä esikielellisessä vaiheessa.
Toimipaikkani, Kajaanin opettajankoulutusyksikön, didaktinen laboratorio antoi mahdollisuuden tutkia äidin ja lapsen keskinäistä kommunikaatiota. Toteutin tutkimukseni empiirisen vaiheen kuuden äiti-lapsiparin pitkäaikaisseurantana. Tutkimuksen alussa lapset olivat noin puolivuotiaita ja sen päättyessä kolmivuotiaita, minkä jälkeen tutkimusta jatkettiin edelleen videoimalla lasten toimintoja kotona heidän täytettyään neljä vuotta (Lapila & al. 2000). Viimeksi mainittu vaihe ei kuitenkaan kuulu tämän tutkimuksen analyysiin. Tämän tutkimuksen kohteena oli erityisesti äidin ja lapsen keskinäinen toiminta ja vuorovaikutus tilanteissa, joissa lapsi tuo esineitä äidilleen noin yhdeksännestä elinkuukaudesta eteenpäin.