Julkaisupalvelut

Bookmark and Share

In English

Tätä sivua ei enää ylläpidetä. Siirry uuteen julkaisuluetteloon tästä

Kohtaamisia päiväkotiarjessa - kehysanalyyttinen näkökulma varhaiskasvatustyöhön

Anna-Maija Puroila

Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto

Esitetään Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Linnanmaan Kajaaninsalissa (L 6) 26. huhtikuuta 2002 klo 12.00.

Abstract in English

Oulun yliopisto

Esitarkastajat

Professori Leena Alanen

Professori Leena Krokfors

OULUN YLIOPISTO, OULU 2002

ISBN 951-42-6650-1 (PDF)

ISSN 1796-2242 (Online)

URN:ISBN:9514266501

Tiivistelmä

Päiväkodeissa toteutettava varhaiskasvatustyö vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa monien lasten ja lapsiperheiden arkielämään. Stakesin (1999) tilastojen mukaan päiväkodeissa olevien lasten lukumäärä on ollut nousussa 1990-luvun puolivälin jälkeen, ja vuonna 1997 päiväkodeissa hoidettiin jo yli 140 000 suomalaislasta. Lasten kasvun ja kehityksen näkökulmasta on merkityksellistä se, miten varhaiskasvatustyö toteutuu, ja minkälaisen kasvuympäristön päiväkoti muodostaa. Vaikka varhaiskasvatusta koskeva tutkimustoiminta on viime vuosikymmeninä lisääntynyt, varsinainen työntutkimus on ollut varsin vähäistä. Suomalaisessa yhteiskunnassa varhaiskasvatustyön tutkimuksen ajankohtaisuutta korostavat viime vuosina varhaiskasvatukseen ja kasvatusjärjestelmään kohdistuneet merkittävät muutokset, varhaiskasvatuksen koulutuksen vakinaistuminen yliopistoissa sekä esiopetusuudistus. Näistä johtuen sekä päiväkodeissa että varhaiskasvatuksen koulutusyksiköissä on väistämättä jouduttu pohtimaan varhaiskasvatustyön tämänhetkistä tilaa ja sen kehittämistarpeita.

Käsillä oleva väitöskirjahanke kohdentuu päiväkodeissa tehtävään varhaiskasvatustyöhön, ja sillä on varhaiskasvatustyön teoreettiseen ja menetelmälliseen jäsentämiseen sekä käytännön päiväkotityön erittelyyn tähtääviä tavoitteita. Tutkimuksen teoreettinen ja metodologinen viitekehys rakentuu Erving Goffmanin (1974) kehysanalyyttisen näkökulman pohjalle, joka tarjoaa tutkimukselle käsitteelliset välineet päiväkodin arkielämän järjestyneisyyden sekä toisaalta sen epäyhtenäisyyden ja vaihtelun tarkasteluun. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu havainnointi- ja haastatteluaineistosta, joka kerättiin yhdeksässä Oulun läänin alueella sijaitsevassa päiväkodissa keväällä 1997. Aineistoanalyysin kautta pyrittiin löytämään päiväkodin työntekijöiden työtä jäsentäviä kehyksiä, työtä koskevia vakiintuneita ajattelu- ja toimintatapoja, sekä analysoimaan kehysten dynamiikkaa päiväkodin arkipäivässä.

Tutkimus osoitti varhaiskasvattajien tulkitsevan työtään viiden erilaisen kehyksen kautta. Opetuksellisen kehyksen puitteissa varhaiskasvatustyön merkitys määrittyi oppimisen tukemisena ja edistämisenä. Hoivakehyksessä keskeistä oli päiväkodin toimijoiden hyvinvoinnin ja emotionaalisen turvallisuuden ylläpitäminen. Tulkitessaan työtään hallinnan kehyksen kautta varhaiskasvattajat suuntautuivat kaaoksen karttamiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen. Käytännöllisen kehyksen puitteissa varhaiskasvatustyön merkitys määrittyi ihmisten, fyysisen ympäristön sekä ajan organisoimisena. Persoonallisen kehyksen kautta varhaiskasvatustyöhön tuli mukaan työntekijöiden yksityiseen elämänpiiriin liittyviä näkökulmia. Esimerkiksi työntekijöiden elämänhistoria, akuutti elämäntilanne tai oma vanhemmuus määrittivät joissakin tilanteissa varhaiskasvatustyötä. Näistä kehyksistä sekä kehysten vaihdoksista, päällekkäisyyksistä ja muunnoksista rakentui päiväkodin arkielämän jäsentyneisyyden ja toisaalta myös sen monimuotoisuuden logiikka. Kehysten puitteissa rakentuivat myös päiväkodin toimijoiden roolit ja identiteetit monimuotoisiksi.

Tutkimuksen tuloksena rakentuneita teoreettisia, menetelmällisiä ja päiväkodin käytännön työhön liittyviä näkökulmia voidaan hyödyntää eri tavoin esimerkiksi varhaiskasvattajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Myös päiväkodin työntekijät ja työyhteisöt voivat tutkimuksen pohjalta arvioida ja kehittää omaa työtään. Tutkimus mahdollistaa myös päiväkotilasten vanhempien, päättäjien sekä muiden tahojen perehtymisen päiväkodin arkielämään.

Asiasanat: day care centre, early childhood education, frame analysis, Goffman, kehysanalyysi, päiväkoti, varhaiskasvatustyö

Julkaistu painettuna:

serieslogo

Acta Universitatis Ouluensis

Scientiae Rerum Socialium

E 51

ISBN 951-42-6649-8

ISSN 0355-323X

Oulun yliopiston muita julkaisuja


Julkaisupalvelut

Päivitetty 24.8.2011 | Webmaster