1.3. Tutkimus- ja lähdekirjallisuus

REIJO AHTOKARIN "Pirtua, pirtua... Kieltolaki Suomessa 1.6.1919—5.4.1932" -teoksen voidaan katsoa olevan ensimmäinen yleisesitys kieltolaista ja salakuljetuksesta. Kirjassa kuvataan lähinnä, mitä erilaisia lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia Suomi teki salakuljetuksen estämiseksi. Lisäksi kirjassa kuvataan, miten yleinen mielipide muuttui lain kumoamiseen. Salakuljetusta kirjassa kuvataan lähinnä yksittäisten tapausten avulla. JORMA KALLENAUTION väitöskirja "Kieltolaki ja sen kumoaminen puoluepoliittisena ongelmana" tuo selvästi esille kieltolakiin liittyneet ongelmat koko Suomen osalta. Kirjassa kuvataan erityisesti sitä, miten ongelmallinen kieltolaista luopuminen oli muun muassa maalaisliitolle ja sosiaalidemokraateille. Näin jouduttiin kansanäänestykseen kieltolaista ilman, että hallitus olisi suoraan antanut eduskunnalle lakialoitteen kieltolaista luopumiseen. RAIMO PULLATIN teos "Itämeren rutto" on uusin salakuljetusta käsittelevä kirja. Kirjassa kuvataan salakuljetusta lähinnä yksittäisten tapahtumien avulla. Kirja keskittyy enemmän Suomenlahden salakuljetukseen kuin tapahtumiin Pohjanlahdella. Kieltolakia ja varsinkin salakuljetusta on tutkittu hyvin vähän, vaikka se on yhteiskunnallisesti tärkeä ilmiö ja värikäs vaihe maamme lähihistoriassa.

Muuta tutkimuskirjallisuutta olen käyttänyt lähinnä seutuun ja aikaan tutustumiseksi. Teokset ovat yleensä varsin laajoja paikallishistorioita, eikä niissä tarkasti keskitytä kieltolain aikaan. Esimerkiksi MAUNO HILTUNEN on kirjoittanut Kempeleen ja Oulunsalon historian. Lisäksi SAKARI HEIKKISEN teoksessa “Suomeen ja maailmalle; tullilaitoksen historia“ ei kovinkaan tarkasti keskitytä kieltolakiaikaan. Pääasiassa siinä kerrotaan takavarikkomääristä ja tullin ongelmista. Teoksista on kuitenkin löydettävissä yksittäisiä tietoja, ja näin voidaan hahmottaa kokonaiskuvaa seudun ja yleensäkin koko kieltolain aikaisesta elämästä. Alkoholitutkimusta on erityisesti harjoittanut ILKKA MÄNTYLÄ. Teoksissa “Suomalaisen juoppouden juuret“ ja “Suomalaisen juoppouden kasvu“ kerrotaan kruunun alkoholipolitiikasta ja viinan merkityksestä suomalaisten elämässä vapaudenaikana ja kustavilaisena aikana, 1700-luvulla. Samalla kirjat luovat pohjaa suomalaisten suhtautumiseen alkoholiin osana elämää. Kriminologiseen tutkimustapaan neuvoja saa useista INKERI ANTTILAN teoksista, joissa on pohdittu esimerkiksi piilorikollisuuden ongelmaa.

Lähdekirjallisuudella olen pyrkinyt tuomaan salakuljetusta elävämmin esille. Kaksi teoksista perustuu haastatteluihin. ANJA TIKKASEN "Lapin miljoonarannat" -teosta varten on haastateltu noin 50 länsirajan asukasta, joista suurin osa oli itse osallistunut salakuljetukseen. SEIDI VALTOKARI haastatteli 1960-luvun lopulla salakuljettajia ja viranomaisia. 30 vuotta myöhemmin hän kokosi näistä kokemuksista ja tarinoista teoksen ”Perämeri ja pirtumiehet”. Kirja sisältää yksittäisiä kertomuksia kieltolain tapahtumista ilman minkäänlaisia selvittelyjä tai yhteenvetoja. Vertailua muualle antaa Espoon kaupunginmuseon julkaisu ”Kirkasta kuppiin ja nuppiin! Väkijuomain salakuljetus Espoossa 1919—1932”. Teoksen tärkeimpinä tietolähteinä ovat haastattelut ja arkistolähteet.

JONI SKIFTESVIK on romaanissa "Pirtukuningas" sijoittanut tapahtumat tutkimusalueelleni. SKIFTESVIK tunnetaan tarkkana Pohjanlahden perän kuvaajana, joka käyttää arkistolähteitäkin romaaniensa pohjana. Toinen tunnettu lähdemateriaalin käyttäjä on LARS SUND, joka romaanissaan ”Colorado Avenue” on sijoittanut kieltolakitapahtumat Vaasan seudulle. Tätä teosta voi jonkin verran käyttää vertailevana näkökulmana oman alueeni tutkimuksessa.