| Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua: | ||
|---|---|---|
| Edellinen | Luku 3. Tutkimuksen metodologiana grounded theory | Seuraava |
Kehitetyt teoriat ja metodologiat eivät ole pysyviä eivätkä muuttumattomia. Ne ovat tutkijoiden tekemiä ja perustuvat tutkimuksen senhetkiseen tietoisuuteen (ks. Glaser & Strauss 1967, 224, grounded theory -metodologialla saatujen tutkimusten muunneltavuus). Teoria tai metodologia uudistuu tai kumoutuu, kun teorian kehittäjä itse tai joku toinen osoittaa teorian tai metodologian puutteelliseksi. Glaser ja Strauss (1967) kehittivät metodologiansa yli 30 vuotta sitten silloisen ajattelunsa pohjalta. Kokemuksen myötä heidän ajattelunsa on muuttunut, ja tuloksena on nähtävissä kaksi selvästi toisistaan poikkeavaa suuntausta. Tieteen historiasta on löydettävissä runsaasti vastaavanlaisia esimerkkejä tutkijan ajattelun kehittymisestä. Esimerkiksi Wittgenstein kumosi itse oman teoriansa myöhempien tutkimustensa perusteella. Samoin Piagetin teoriat kehittyivät jatkuvasti.
Glaserin ja Straussin tieteenfilosofinen keskustelu teorian muodostamisesta on hyvin praktista. He eivät lähde syvälliseen abstraktiin tieteenfilosofiseen argumentointiin teorian muodostamisen problematiikan näkökulmasta, vaan he keskittyvät käytännöllisten ongelmien pohdintaan aineistopohjaisen teorian tuottamisessa. Epäilemättä he voisivat käydä keskustelunsa abstrakteilla tieteenfilosofian käsitteillä, sillä heidät luetaan tämän vuosisadan merkittävimpien sosiologian tutkijoiden joukkoon (mm. Lowe 1996). Tieteiden kehittymisen kannalta teorian kehittämisen metodologisten kysymysten käytännöllinen pohtiminen onkin ensiarvoisen tärkeää, mutta samalla se on vaativaa ja vastuullista. Varsinkin aloittelevat tutkijat valitsevat empiiriseen vaiheeseen valmistautuessaan olemassa olevista metodologioista tutkimustehtäväänsä sopivimman. Glaserin ja Straussin metodologisen kiistan pääkysymys koskee teorian muodostamisen emergenssiä versus pakottamista. Tämä kysymys tulisikin olla teorian konstruoimisen kanssa tekemisissä olevalla tutkijalla johtavana ajatuksena mielessä.
Miksi Glaser ja Strauss eivät ole keskittyneet metodologiaoppaissaan ja -artikkeleissaan induktio-deduktio kysymyksen syvälliseen käsitteelliseen pohdintaan? Syytä voidaan vain arvailla. Yksi selitys on se, että he keskittyvät tämän kysymyksen sisältämän varsinaisen asian kannalta oleelliseen eli tutkimusprosessin käytännöllisiin kysymyksiin ja keskeisiin eroihin. Toinen selitys löytyy historiasta. Glaser ja Strauss kehittivät grounded theory -metodologian 1960-luvulla, jolloin kvantitatiiviset tutkimusmetodit olivat hallitsevia. Noihin aikoihin olivat suosittuja sellaiset lähestymistavat, joissa ei ollut eksplisiittistä liitäntää varsinaiseen tutkimukseen (Strauss & Corbin 1994, 274). Glaser ja Strauss kehittivät induktiivisen metodologiansa vaihtoehdoksi verifioivalle loogis-deduktiiviselle (hypoteettis-deduktiiviselle) teorian muodostukselle. Tuolloin he hylkäsivät hedelmättömän argumentoinnin induktion ja deduktion sekä kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten tutkimustrategioiden suhteellisen hyvyyden välillä. Tähän vaikutti erityisesti se, että Paul Lazarsfeld (Glaserin tutkimusmetodologian opettaja tohtorin koulutusohjelmassa) osoitti puhtaan deduktiivisuuden tai induktiivisuuden olevan mahdotonta ja että deduktiivinen tutkimus sisältää induktiivisia vaiheita ja induktiivinen prosessi sisältää loogis-deduktiivisia vaiheita. (Ks. Glaser & Strauss 1967, 3; Glaser 1992, 16–17; Lowe 1996, 2.)
Glaserilaisen ja straussilaisen koulukunnan erot ovat tietyiltä osin selkeitä (ks. Taulukko Taulu 3-1), mutta eräiltä osin kriittinen lukija huomaa erityisesti Glaserin ylidramatisoivan tyylin, jonka tarkoituksena lienee selkeästi erottautua oikeaoppisen grounded theory -metodologian edustajaksi. Esimerkiksi verifioimiseen suhtautuminen ja verifiointi-käsitteen käyttäminen heijastaa enemmän koulukuntien välistä profiloitumista kuin todellista merkittävää eroa aineiston keräämisessä, empiriasta nousevien ilmiöiden ja perussosiaalisten prosessien etsimisessä ja jatkuvan vertailun prosessin tuloksena saatujen hypoteesien/kategorioiden verifioimisessa analyysiprosessin uudessa vaiheessa.
Vuoden 1992 teoksessaan Glaser on aktiivisesti jättänyt pois verifiointi-käsitteen käytön koodausprosessin yhteydestä. Tämä on tulkittavissa analyysiprosessin induktiivisuuden korostamiseksi ja tueksi sille, että lukija huomaisi straussilaisen koulukunnan luopuneen aineistopohjaisen teorian tuottamisesta. Vuoden 1978 teoksessa Glaser vielä totesi, että ”avoimessa koodauksessa sekä verifioidaan että saturoidaan yksittäiset koodit. … Analysoijan ei pitäisi tulla selektiiviseksi liian nopeasti, niin houkuttelevaa kuin se onkin … Avoin koodaus tuottaa nopeasti koodeja, minkä vuoksi verifiointi alkaa hidastuttaa koodausta … Verifiointi, korjaaminen ja saturointi ovat osa grounded theory -metodologian hitaan toiminnan luonnetta, joten alun nopeiden tulosten ei pitäisi johtaa analysoijaa harhaan. (Glaser 1978, 60–61.) Glaser (1992) yrittää, ilmeisesti vääriä tulkintoja välttääkseen, häivyttää verifionti-käsitteen myös induktiivisesti saatujen hypoteesien verifioinnin osalta. Glaserilaisen induktiivisen analyysiprosessin voidaan katsoa sisältävän aineistosta nousevien hypoteesien verifioimisen ”kehittyneen version”, jonka tarkoituksena ei kuitenkaan ole ainoastaan tuloksena saatujen hypoteesien testaaminen tai verifioiminen, vaan siihen liittyen myös samanaikaisen ominaisuuksien muunneltavuuden empirian pohjalta (korjaaminen). Tämä on todettavissa Glaserin (1992, 29) toteamuksessa ”hypoteeseina saadut väittämät eivät ole verifioitavia faktoja, vaan ne ovat todennäköisyyksiä, jotka ovat helposti muunneltavissa, kun uutta aineistoa nousee kategorioiden ominaisuuksista”. Glaserilainen deduktiivisuus ja verifiointi onkin lähinnä sitä, että aineistosta nousseista koodeista johdetaan käsitteellisiä oppaita, jotta tiedetään minne mennä seuraavaksi (mm. Glaser 1978, 37; 1992, 16, 102).
Glaserin (1992) suhtautumisessa verifiointiin on nähtävissä paluu Glaserin ja Straussin alkuperäisteoksen linjoille. Siinä Glaser ja Strauss (1967, 27–29) suhtautuvat kriittisesti siihen, että ”jotkut analysoijat keskittyvät aineistosta nousseen uuden teorian verifioimiseen”. He epäilevät analysoijan jo aineiston keruun yhteydessä valmistautuvan verifiointiin, ja he ajattelevat verifiointiin valmistautumisen vaikuttavan rajoittavasti todellisen aineistopohjaisen teorian nousemiseen.
Strauss & Corbin (1990; 1994; ks. myös Lonkila 1995, 48) puolestaan rakentavat analyysiprosessinsa koodauksen tuloksena saatujen kategorioiden (hypoteesien, joita ovat käsitteet ja niiden väliset suhteet; koodausparadigman ehdot huomioituna) verifioimisen varaan. Tämä tehdään läpi tutkimusprosessin kulun, ennemmin kuin oletetaan, että verifiointi on mahdollista ainoastaan seuraavan kvantitatiivisen jatkotutkimuksen kautta. (Strauss & Corbin 1990, 107–109; 1994, 274; ks. myös Edwards 1998, 36–70; Lonkila 1995, 48.) Straussilainen grounded theory -metodologian analyysiprosessi on jatkuvaa verifioivaa vuorovaikutteista prosessia ehdottamisen ja tarkistamisen välillä. Periaatteena on, että ”verifioidaan induktiivisesti se, mitä ehdotettiin deduktiivisesti” (Strauss & Corbin 1990, 111).
Useimmissa menetelmäoppaissa todetaan, että kvalitatiivisessa tutkimuksessa teorioiden kehittämisessä empiirisen tiedonhankinnan kautta käytetään johtopäätösten tekemisessä yleensä joko deduktiivista tai induktiivista päättelyä (tosin niiden vastakohtina pitämisestä ei olla yksimielisiä; ks. esim. Grönfors 1982, 33). Osassa oppaista on lisäksi otettu huomioon induktiivisuudesta ja deduktiivisuudesta erottuva, mutta yhteisiä piirteitä sisältävä abduktiivisuus (mm. Aittola 1982, 18–21; Alasuutari 1989, 30–31; Grönfors 1982, 33–37; Siitonen & Halonen 1997, 251). Myös jotkut grounded theory -tutkijat ovat määritelleet tutkimuksensa metodologian abduktiiviseksi tai hyvin lähellä sitä olevaksi (esim. Karila 1997, 31–33; Kääriäinen 1994, 30–31; ks. myös Strauss 1987, 12). Abduktiivista päättelyä tutkimuksessaan käyttänyt Grönfors (1982, 35–36) löysi tutkimuksensa kannalta yhden keskeisistä johtolangoista eli johtoajatuksista kenttätutkimuksissa induktion avulla. Hän myös toteaa induktiivisesti löydetyn johtoajatuksen toimineen hypoteesina, joka ohjasi aineiston lisäkeräämistä (tässä mukaan tulee deduktiivisuus ja verifiointi). Kun vertaa Grönforsin (1982) induktiivisesti löydetyn johtolangan mukaista abduktiivisuutta ja Glaserin (1992) induktiivisen teorian tuottamisen grounded theorya, yhtäläisyyksiä on löydettävissä paljon. Grönforsin ”induktiivisen abduktiivisuuden” hypoteesina toimiva johtolanka-ajatus on verrattavissa glaserilaisen grounded theory -prosessin seurauksena aineistosta nousseeseen hypoteesiin, joka voi olla teorian muodostuksen kannalta keskeinen ydinkategoria.
Abduktiivisessa päättelyssä johtolanka voidaan saada myös deduktiivisesti ”aikaisemmista teorioista, tieteellisestä ja jopa kaunokirjallisuudesta tai vain intuitiivisesta ajatuksesta” (Grönfors 1982, 36). ”Deduktiivisen johtoajatuksen abduktiivisuudella” on selviä yhtäläisyyksiä straussilaiseen deduktiivisen ongelmanasettelun mahdollistavaan grounded theory -metodologiaan (ks. Strauss & Corbin 1990, 33–36). Yhteistä on myös tutkijan aikaisemman näkemyksen, ennakkokäsitysten ja kokemuksen merkityksen korostaminen.
Abduktion keskeisimpänä kehittäjänä pidetään amerikkalaista filosofia Charles S. Peircea (1839–1914; ks. Chong Ho 1994; Prawat 1999). Peircen loogisen päättelyn järjestelmän mukaan kattavassa tutkimuksessa tarvitaan abduktiota, deduktiota ja induktiota. Aineiston analyysi aloitetaan abduktiolla, jonka tehtävänä on löytää ilmiö ja sen rakenne sekä ehdottaa uskottava hypoteesi ja siihen sopivat kategoriat. Toisena on deduktion vuoro. Deduktiovaiheen tehtävänä on hypoteesien arvioiminen ja jalostaminen muiden uskottavien perusteiden avulla. Viimeisenä tarvitaan induktiota empiiriseen arviointiin ja toteennäyttämiseen sekä määrittelemään käsitykset lisätutkimuksen tarpeesta. Lyhyesti sanottuna Peircen logiikan mukaan abduktio luo, deduktio kehittelee ja induktio verifioi. Peircen mukaan aineiston analyysivaiheessa abduktiota käytettäessä ei yritetä ”kaapata” kaikkia ilmiöitä tai prosesseja, vaan voidaan luottaa ihmisen synnynnäiseen kykyyn tehdä oikeita päätöksiä, jopa intuitiivisesti. Intuitio ei voi kuitenkaan olla tiedonlähde eikä se voi johtaa heikkoon perusteltavuuteen, vaan perusteellista kategoriointia tarvitaan. (Chong Ho 1994.) Aineiston analyysiprosessia (syklisen prosessin tarkasti rajattua vaihetta tai myös koko prosessia) ajatellen Peircen loogisen päättelyn järjestelmällä ja grounded theory -metodologian jatkuvan vertailun koodausprosessilla on nähtävissä monia yhteisiä piirteitä: molemmissa painotetaan ilmiön ja perussosiaalisten rakenteiden ymmärtämistä perusteellisen aineiston hankinnan, käsittelyprosessin ja kategorioinnin kautta; molemmissa pyritään hypoteesien etsimiseen; molemmissa aineistosta nousseita kategorioita ja hypoteeseja voidaan tarkastella suhteessa olemassa oleviin teorioihin; molemmissa aineistosta nousseita tai kehitettyjä hypoteeseja arvioidaan aineistopohjaisesti.
Abduktiivisen päättelyn ja/tai Peircen loogisen järjestelmän syvällinen tieteenfilosofinen tutkiminen sekä vertailevan analyysin tekeminen eri grounded theory -suuntausten kanssa on mielenkiintoinen haaste, mutta siihen ei tässä tutkimuksessa tarkoituksenmukaisuussyistä lähdetä, vaan noussut problematiikka jätetään jatkotutkimuksen haasteeksi.
Grounded theory -lähestymistavassa teorian muodostamisen logiikkaa voitaisiin perustellusti kutsua abduktiiviseksi Peircen logiikan abduktiovaiheen ja Grönforsin esittämien ajatusten perusteella. Tämä ei kuitenkaan ratkaisisi straussilaisen ja glaserilaisen teorianmuodostuksen eroa. Abduktiivisuuteen jouduttaisiin todellisten erojen vuoksi liittämään täsmentäviä lisämääreitä:
glaserilainen induktiivista aineistopohjaista johtolankaa painottava abduktiivinen grounded theory ja
straussilainen deduktiivisen johtolangan mahdollistava abduktiivinen grounded theory.
Glaserilaisen ja straussilaisen koulukunnan syntyminen on aktivoinut monia tutkijoita (mm. Stern 1994; Haig 1996) pohtimaan grounded theory -lähestymistavan tulevaisuutta. Haig (1996) ei pidä oleellisena koulukuntien erojen pohtimista, vaan hän tekee oman ehdotuksensa grounded theory -metodologian uudelleen rakentamiseksi. Haig uskoo grounded theory -metodologian pätevyyteen, kunhan sitä kehitetään tuottamaan teorioita abduktiivisesti. Hän kutsuisi grounded theory -metodologiaa uudella nimellä, abduktiivinen selittävä päättely, josta hän käyttää lyhennettä AEI (Abductive Explanatory Inferentialism). Grounded theory -metodologiaa hän kritikoi erityisesti siitä, että se ei onnistu erottamaan aineistoa ja ilmiötä. Haigin mukaan tämä johtuu siitä, että grounded theory keskittyy erittelemään aineiston faktoja, ei ilmiöiden selittämiseen ja ennustamiseen. Hän tähdentää, että ilmiö muodostaa monipuolisen ontologisen ”kassin”, joka sisältää päämäärät, tilat, prosessit ja tapahtumat sekä muut piirteet, joita on vaikea luokitella. Haigin mukaan aineistot ovat nauhoituksia ja raportteja, joita voi päästä havainnollisesti katsomaan, ja joita voidaan tarkastella julkisesti. Ilmiöt eivät yleensä ole havaittavia. Aineiston merkitys on siinä, että se palvelee todistusaineistona tutkittavana olevalle ilmiölle. (Haig 1996.) Teorian tuottamisen problematiikkaa pohtiessaan Haig toteaa amerikkalaisen pragmatismin vaikuttaneen monella tavoin grounded theoryyn, mutta hän ihmettelee, miksi Strauss ei tuonut voimakkaammin abduktiivista näkökulmaa grounded theoryyn Chicagon koulukunnasta. Haig ei usko, että induktiivisesti voidaan muodostaa teoreettisia ideoita. Hänen mukaansa tabula rasa -havainnot ovat mahdottomia, ja havainnot ovat teoria- ja käsitesidonnaisia. Haigin esittämä AEI-metodologia seuraa Peircen abduktiivisen päättelyn logiikkaa.
Haigin grounded theory -kritiikki on tervetullutta, mutta se on glaserilaisen lähestymistavan näkökulmasta katsottuna puutteellista ja jopa virheellistä. Glaserin (1992, 24) mukaan grounded theory ei ole elementtien tutkimista, eikä siten kuvailevaa ja faktojen erittelyyn keskittyvää tutkimusta. Grounded theory -tutkimus on abstraktien ongelmien ja niiden prosessien tutkimista. Jatkuvan vertailun analyysiprosessissa pyritään Glaserin (1992, 21-24) mukaan kyselemään, mitä on menossa, kuinka se tapahtuu ja mikä on ydinprosessi, ydinilmiö ja näihin liittyen ydinongelma. Glaserilainen induktiivinen metodologia pyrkii mahdollistamaan aineistopohjaisten havaintojen löytämisen suhtautumalla kriittisesti aihealueen olemassa olevaan teoriaan perehtymiseen ennen aineiston keruuta. Glaser ei väitä, että tabula rasa -havainnot olisivat mahdollisia. Aihealueen teoriaan tutustumista ennen aineistonkeruuta Glaser pitää tarpeettomana, koska analysoijan ei tarvitse löytää esioletettuja olosuhteita, seurauksia, strategioita tai suhteita. Sen sijaan analyysiprosessissa nousseista käsitteistä voidaan laajentaa näkemystä olemassa olevien teorioiden kautta, koska tällöinhän jo tiedetään, mikä on tutkimuksen kohde. Olemassa olevaa tietoa käytetään aineistosta nousseen ydinprosessin ja/tai ilmiöiden ymmärtämiseen.
Grounded theory -metodologiaa kritikoivan tulisi olla selvillä lähestymistavan historiasta ja nykysuuntauksista, koska grounded theory kehittyy ja täsmentyy jatkuvasti. Grounded theoryn kehittäjät Glaser ja Strauss ovat ajautuneet moniin näkemyseroihin, joiden seurauksena on käytännössä muodostunut kaksi koulukuntaa, straussilainen ja glaserilainen (ks. Stern 1994, 212). (Straussin osalta koulukunta-käsitteen käyttöä olisi hyvä pohtia, koska kunnioitetun professori Anselm Straussin viimeinen elinpäivä oli 5. syyskuuta 1996. Hän kuoli 79-vuoden ikäisenä. Hänen ajatuksensa kuitenkin elävät. Tämän vuoksi Straussiin viitatessa käytetään preesens-muotoa.)
Glaserin ja Straussin välinen kriittinen keskustelu on painottunut teorian muodostuksen peruskysymykseen: emergenssiin versus pakottamiseen. Glaser (1992) kumoaa teoksessaan Basics of grounded theory analysis Straussin ja Corbinin (1990) teoksessa Basics of qualitative research esittelemän induktiivis-deduktiivisen teorian tuottamisen lähestymistavan. Glaser puolustaa alkuperäiseksi katsomaansa induktiivista linjaa. Hän kehottaa Straussia (ja Corbinia) oikaisemaan virheellisyydet ja vetämään pois kirjansa markkinoilta, koska Glaserin mukaan Strauss puhuu siinä kokonaan eri metodista, ei grounded theory -metodologiasta (Glaser 1992, 2–3).
Tämä Glaserin ja Straussin (Glaser pitää Straussia antiortodoksina, Corbinin hän jättää vähemmälle) näkemysten eriytyminen ja tulkinnallinen kiista vaikuttaa kaikkiin grounded theory -lähestymistavasta kiinnostuneisiin tutkijoihin. Tutkimuksensa metodologisia ratkaisuja tehdessään grounded theory -tutkijan tulee selkiyttää itselleen, sopiiko tutkimuksen metodologiaksi
Glaserin alkuperäiseksi katsoma induktiivinen grounded theory (Glaser & Strauss 1967; Glaser 1978; Glaser 1992) vai
Straussin ja Corbinin kehittämä induktiivis-deduktiivinen grounded theory (Strauss & Corbin 1990, Strauss & Corbin 1994) vai
näiden molempien teorian muodostuksen tapojen vuorottelu yhdistelmänä tutkimuksen eri vaiheissa.
Grounded theory -tutkimusta arvioiville ja kritikoiville tieteenfilosofeille Glaserin ja Straussin & Corbinin eriytyneet suuntaukset tuovatkin uutta haastetta. Esimerkiksi Grönforsin (1982, 30) pohdinta grounded theory -lähestymistavasta ”induktiivisen päättelyn jyrkimpänä edustajana” ei tällä hetkellä enää ole yhtä relevantti kuin 1980-luvun alussa, kun otetaan huomioon straussilaisen suuntauksen induktiivis-deduktiivinen päättely.
Grounded theory -metodologian kehittymisen myötä myös kritiikin perusteet vanhenevat nopeasti. On havaittavissa, että esimerkiksi Altrichterin ja Poschin (1989) kritiikki grounded theory -metodologian sopivuudesta opettajatutkimuksen orientaatioksi on menettänyt merkityksensä keskeisimpien argumenttiensä osalta, kun vertaa kritiikkiä straussilaiseen induktiivis-deduktiiviseen näkemykseen. Altrichterin ja Poschin induktiivis-deduktiivisuuden vaatimuksen kohdat tulevat keskeisiltä osin täytetyiksi straussilaisessa tutkimusprosessissa. Glaserilaisen induktiivisuuden osalta Altrichterin ja Poschin kritiikki voitaneen katsoa ajankohtaiseksi, vaikka heidän kritiikkinsä perusteet ovatkin ristiriitaisia. Altrichter ja Posch tarjoavat induktiivisen grounded theory -lähestymistavan tilalle opettajatutkimuksen orientaatioksi D. A. Schönin (1983) ”toiminnassa reflektoinnin” mallia. Schönin mallia esittäessään he eivät kuitenkaan huomaa toimivansa omaa kritiikkiään vastaan. Schönin ”toiminnassa reflektoinnissa” jätetään nimenomaan deduktiivisuus taka-alalle, ja uutta teoriaa konstruoitaessa ei olla riippuvaisia aikaisemmista teorioista ja tuloksista (Schön 1983, 68), vaan pyritään grounded theory -metodologian tavoin emergenssiin, avoimuuteen tilanteesta nouseville huomioille ja pyritään reflektoivaan keskusteluun käytännön kontekstissa. Altrichter ja Posch (1989, 29) toteavat, grounded theory -metodologian tavoin (ks. Glaser 1978, 31), että tuoreet teoriat ovat haavoittuvia ja niiden sisältöjä olisi hyvä tutkia ja verrata olemassa olevaan tietoon. Altrichterin ja Poschin (1989) artikkeli on arvokas opettajatutkimuksen kannalta siinä mielessä, että siinä painotetaan praktisen teorian kehittämistä, ja tätä aineistopohjaisen teorian kehittämisen kynnyksen alentamistahan grounded theory -lähestymistavassa erityisesti tähdennetään.
Roos ja Ruonavaara ovat käyneet Sosiologia-lehdessä (1989, 2/3) kriittistä keskustelua Straussin (1987) kirjasta Qualitative analysis for social scientists. Roos (1989, 141–143) kuvaa grounded theorya ”kovaksi kvalitatiiviseksi” metodiksi, jolle on luonteenomaista kahlitseva systemaattisuus. Ruonavaara (1989, 234–235) näkee Straussin (1987) teoksen tutustumisen arvoisena ja grounded theory -metodologian enemmän mahdollisuuksia antavana analyysitapana kuin Roos. Roosin kritiikillä Straussin ajattelua kohtaan ja Glaserin kritiikillä Straussin ”pakottavaa” analyysia kohtaan on nähtävissä yhteisia piirteitä. Molemmat toteavat Straussin metodologian monimutkaiseksi ja äärimmäisen raskaaksi. Glaser (1992) esittää myös perusteet väitteilleen, miksi Strauss ”joutuu” tekemään metodistaan niin monimutkaisen: Straussin metodi ei mahdollista ydinkategorian ja teorian emergenssiä aineistosta, vaan esioletusten rasittamana tutkija joutuu pakottamaan monimutkaisilla keinoilla (mm. koodausparadigma ja konditionaalimatriisi) aineistosta käsitteellisen kuvauksen. Glaser, ja ilmeisesti viime kädessä Rooskin, arvostaa aineiston keräämisessä, analyysissa ja teorian kehittämisessä systemaattisuutta, mutta ei pakottamisen lähtökohdista.
Aineiston keräämiseen valmistautuessaan grounded theory -tutkijan, samoin kuin muidenkin kvalitatiivista induktiivista tutkimusta tekevien, tulisi kriittisesti pohtia tutkimusasetelmansa esioletuksia ja teoreettisia sitoumuksia. Grounded theory -tutkimuksissa pyritään aineistonkeruutilanteessa löytämään aineistopohjaisia löydöksiä, ilmiöitä ja keskeisiä sosiaalisia prosesseja. Grounded theory onkin kehitetty lähestymistavaksi sellaisiin tutkimuksiin, jotka kohdistuvat vähän tutkittuun alueeseen tai sellaisen toiminnan tutkimiseen, jossa ennalta arvaamattomien prosessien tai ilmiöiden löytämisen ajatellaan olevan mahdollista. Induktiivista tutkimusta tehtäessä pyritään tekemään havaintoja, joita voitaisiin perustellusti kutsua aineistosta nouseviksi löydöksiksi. Alasuutarin (1989, 30–31; ks. myös Raunio 1999, 144–148, 306 ja Starrin 1996, 116) mukaan mitään puhtaita havaintoja ei kuitenkaan voi olla, vaan alkeellisimpiinkin havaintoihin sisältyy esitieto. Esitiedon olemassaolo merkitsee sitä, että aiemmin tuntemattomien prosessien tutkiminenkin perustuu väistämättä esitietoon (vrt. esim. Lowen 1996 tutkimukset SYP:n ja KOP:n fuusioprosessista), ja sitä, että induktiivista tutkimusta ohjaa viime kädessä deduktiivinen päättely esitiedon vuoksi. Kuinka puolestaan deduktiivisen päättelyn keskeiset osat, (esioletuksista tai aikaisemmista teorioista tai ennakkokäsityksistä johdetut) hypoteesit tai ongelmat saadaan, eikö se ole induktion kautta? Näin opetti Glaseria hänen opettajansa Lazarsfeld. (Ks. Lowe 1996, 1.) Lazarsfeldin mukaan induktiivisuuden ja deduktiivisuuden erottaminen on äärimmäisen vaikeaa. Samoin havaintoon sisältyvän esitiedon määritteleminen on vaikeaa. Lisääkö vai vähentääkö esitiedon olemassaolon mahdollisuuden tiedostaminen tutkimuksen luotettavuutta? Jos lisää, niin pitääkö tutkijan lukea ennen empiiristä vaihetta mahdollisimman paljon tullakseen teoreettisesti herkistyneeksi johtolankojen etsijäksi? Voivatko puolestaan tutkijan aihealueelta lukemisen kautta saadut esitiedot alkaa dominoida tutkijan ajattelua, minkä seurauksena tutkija voi sokeutua näkemästä tutkittavien aiemmin piiloon jääneitä ilmiöitä? Miten etukäteen lukeminen voisi auttaa, kun tutkija ei voi etukäteen tietää tutkittavilta/aineistosta nousevien prosessien aihealuetta, koska se voi olla tutkijalle täysin vieraalta tieteen alueelta ja tutkija tarvitsee silloin konsultin apua (Glaser 1992, vrt. myös Grönforsin 1992 löytämä johtolanka mustalaisten verikostosta)? Tätä keskustelua on käyty glaserilaisen ja straussilaisen grounded theory -suuntausten välillä viime vuosina.
Strauss ja Corbin (1994, 277, myös Glaser & Strauss 1967, 17–18) ovat viime aikoina pyrkineet tuomaan esille näkemystä, että grounded theory on sekä kvantitatiivisiin että kvalitatiivisiin tutkimuksiin soveltuva metodologia. He toteavat itsekriittisesti, että ainoastaan kvalitatiiviset tutkijat viime vuosiin asti kiinnittivät huomiota grounded theory -metodologian mahdollisuuksiin. Syyn he löytävät itsestään, koska he (Strauss 1987; Strauss & Corbin 1990; Glaser 1978) kirjoittivat erityisesti kvalitatiivista tutkimusta tekeville. Straussin ja Corbinin tietoinen alueen laajentaminen on harkitusti suunnattu kvantitatiivisen tutkimuksen edustajille (Strauss & Corbin 1994, 277). Strauss ja Corbin ovat huomanneet kvantitatiivisen tutkijoiden tyytymättömyyden pelkkiin määrällisiin tuloksiin sekä lisääntyneen kiinnostuksen kvalitatiivista analyysia kohtaan. He ennakoivat kvantitatiivisen tutkimuksen tulevaisuutta ja toteavat, että ”nämä suuntaukset tulevat epäilemättä vaikuttamaan grounded theory -tutkimukseen” (Strauss & Corbin 1994, 277). Onkin mielenkiintoista odottaa, milloin ilmestyy grounded theory -opas kvantitatiivista tutkimusta suunnitteleville.
Grounded theory -lähestymistavalla tutkimusta tekevän tulisi luotettavuuden vuoksi osoittaa, millaiseen päättelyyn hän missäkin tutkimuksensa ja analyysinsä vaiheessa on pyrkinyt, ja miten aineiston keräämisessä induktiivisuuden ja/tai induktiivis-deduktiivisuuden pohjalta onnistuttiin. Näihin kysymyksiin tulisi valmistautua heti sen jälkeen, kun tutkija on päättänyt grounded theory -metodologian sopivuudesta tutkimuksensa lähestymistavaksi. Metodologioita käsittelevä kirjallisuus, ainakaan suomenkielinen, ei ole juurikaan grounded theory -tutkimukseen valmistautuvaa tutkijaa opastaessaan ottanut huomioon sitä, että grounded theory -lähestymistavan sisälle on muodostunut kaksi eri suuntausta ja koulukuntaa: glaserilainen induktiivinen ja straussilainen induktiiivis-deduktiivinen. Tutkimusta valmistelevaa näiden suuntausten näkemyserojen tunteminen auttaisi ratkaisevasti mm. ongelmanasettelun kriittisessä tarkastelussa ja aineiston keräämiseen valmistauduttaessa erityisesti etukäteen määriteltävien verifioitavaksi tarkoitettujen kategorioiden kriittisen pohdinnan näkökulmasta (deduktiivisuus). Suuntausten tunteminen on tarpeen todellisen induktiivisen aineistopohjaisuuden varmistamiseksi teorianmuodostuksessa sekä menetelmällisiltä osilta emergenssin edellytysten mahdollistamiseksi. Linjan valinta, glaserilainen vai straussilainen vai tietyiltä osin yhdistetty, ohjaa tutkijaa metodologisen kirjallisuuden valinnassa ja siten poistaa ristiriitaisuuden aiheuttamaa epävarmuutta. Suuntausten tunteminen ja menetelmällisten ratkaisujen selkiyttäminen ovat erityisen tärkeitä aineiston keräämisen, analyysin ja tulkinnan yhdistävässä jatkuvan vertailun menetelmällä etenevässä tutkimusprosessissa.