Tätä sivua ei enää ylläpidetä. Siirry uuteen julkaisuluetteloon tästä
Lukiolaisten kokonaispersoonallisesta kouluviihtyvyydestä ja sen yhteydestä arvoihin ja humanisaatioon
Seppo Kaikkonen
Käyttäytymistieteiden laitos, Oulun yliopisto
Esitetään Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Linnanmaan Kainuunsalissa (L 2), 28. toukokuuta 1999 klo 12.
Copyright © 1999
Oulun yliopisto
Esitarkastajat
Dosentti Pentti Nikkanen
Tohtori Osmo Virrankoski
OULUN YLIOPISTO, OULU 1999
ISBN 951-42-5245-4 (PDF)
ISSN 1796-2242 (Online)
URN:ISBN:9514252454
Tiivistelmä
Väitöskirjatutkimuksessa selvitellään lukiolaisten kouluviihtyvyyttä kokonaispersoonallisuuden toimivuutena ja sen yhteyttä arvoihin. Persoonallisuus nähdään ajattelun, tunteiden ja toimintojen muodostamana kokonaisuutena. Mainitut kolme peruskomponenttia ilmenevät persoonallisuuden kaikilla tasoilla: käsitteissä, tavoissa, asenteissa, normeissa ja arvoissa. Tutkimuksessa selvitetään lukiolaisten kouluviihtyvyyden suhdetta arvoihin. Kolmas päätehtävä on tutkia, voidaanko viihtyvyyttä tukea yleisin, humaanein arvoin eli voidaanko humanisaatiolla edistää lukioviihtyvyyttä. Humanisaatio nähdään ihmiseksi kasvamisen prosessina.
Koehenkilöinä on 799 lukion toisluokkalaista. Tiedot koottiin kyselylomakkeilla. Halutaan tutkia, esiintyykö kouluviihtyvyys kokonaispersoonallisena vai onko jokin viihtyvyyden alueista muita hallitsevampi. Arvot ovat kansallisia ja universaaleja. Erilaisista arvoista pyritään löytämään yleisiä ihmistä koskevia tekijöitä, joiden varaan kokonaispersoonallisuuden todentumista ja viihtyvyyttä voitaisiin rakentaa.
Tutkimuksen tulosten mukaan kouluviihtyvyys ilmenee kolmijakoisena ja kerroksittain. Vahvin viihtyvyyden osa-alue ovat tunteet, heikoin ajattelu. Viihtyvyyden tunnealue ilmentää itsetuntoa, kognitiot kuvaavat selkeyttä ja ajatuksellista tyytyväisyyttä sekä toiminnot ajattelun ja tunteiden todentamista käytännössä. Kouluviihtyvyys on siis kokonaispersoonallisuuden todentumisen ilmentäjä. Kognitiivinen selkeys, tunteiden saaminen ja salliminen, sekä näiden henkisten perusalueiden realisoituminen persoonallisina aktioina ilmentävät viihtyvyyttä.
Lukiossa viihtyvät suosivat oikeistolaisia ja universaaleja arvoja. Toimintayhteisön normisto ja kulttuuri rajaavat itsensä toteuttamista. Arvot eivät ilmene oppilaan mielessä kuitenkaan tasapainoisina, vaan niiden komponentit, kognitiot, emootiot ja toiminta, ovat osin jopa erimerkkisiä. Useimmiten tämä johtuu sosiaalisesta paineesta toimia yleisen suotavuuden suuntaisesti. Tunteet hallitsevat ajattelua liikaa.
Myös arvot esiintyvät kolmiosaisina. Kaikissa arvoryhmissä painoalueina ovat kognitiot (ihmisarvoisuus), emootiot (suvaitsevaisuus) ja toiminnot (eettisyys). Koulumenestys ja oppilaan isän pohjakoulutus eivät juuri selitä kouluviihtyvyyttä. Tytöt ja pojat viihtyvät yhtä hyvin. Kouluviihtyvyys on yleensä samanlaista kaikissa lukioissa. Noin 40 % lukiolaisista ilmaisee viihtyvänsä aika hyvin, heikonlaisesti viihtyviä on kolmannes.
Tämän tutkimuksen mukaan viihtyvyyttä voidaan rakentaa perustellusti yleisten humaanien arvojen varaan. Tietojen funktiot tulee siksi paljastaa ja niihin liittyvät tunteet hyväksyä. Tämä edellyttää koulun sosialisaation kehittämistä yleiseen, inhimilliseen suuntaan. Opittaviin asioihin tulee suuntautua kognitiivisesti. Tunteet liittyvät aikanaan sanojen tarkoitteisiin yksilön oman kokemuksen myötä luonnollisen laimeina. Oppimisvalmiuksien ja oppimisen välineiden turvaaminen on ensisijaista. Opiskelijat itse hakevat elämyksensä kohtaamastaan kulttuurista. Lukiossa on syytä opiskella tieteellisesti. Kouluyhteisön humaani ilmapiiri mahdollistaa yksilöiden persoonallisen viihtyvyyden ja toiminnan. Humanisaatio on hyvä viihtyvyyden perusta. Viihtymättömyys ilmenee defensiivisyytenä, joka olisikin sopiva jatkotutkimuksen aihe.
Asiasanat: attitudes, cognitions, emotions, values
- Julkaisu Adoben PDF-muodossa 2.15 MB
Julkaistu painettuna:
![]() | Acta Universitatis Ouluensis Scientiae Rerum Socialium E 36 ISBN 951-42-5244-6 ISSN 0355-323X |
Oulun yliopiston muita julkaisuja
- Muita Oulun yliopiston julkaisemia elektronisia julkaisuja
- Sarjan Acta Universitatis Ouluensis Scientiae Rerum Socialium kotisivu
Päivitetty 24.8.2011 | Webmaster

