2.7. Yhteenveto kirjallisuudesta

Kirjallisuuskatsauksessa on tarkasteltu depression tunnistamista ja hoitoa sekä perusterveydenhuollossa tehtävää hoitotyötä poikkitieteellisesti yhdistämällä terveydenhuollon eri ammattiryhmiä koskevia tutkimuksia. Tämä johtuu siitä, että hoitajia koskevia tutkimuksia ei juurikaan ole tehty ja toisaalta siitä, että perusterveydenhuollossa depressiopotilaiden hoidon tietoperusta on monitieteinen, ja hoito tapahtuu moniammatillisena yhteistyönä.

Depressio on psyykkisen kivun aiheuttama perusreaktio, joka voidaan myös kliinisesti diagnostisoida oireeksi, oireyhtymäksi tai psyykkiseksi sairaudeksi. Arviolta 6 % aikuisväestöstä kärsii tälläkin hetkellä hoitoa vaativasta masennuksesta, mutta heistä vain kolmasosa on hoidon piirissä. Depression aste voi vaihdella aina tilapäisestä mielialan laskusta hyvin vaikeaan ja pitkäaikaiseen häiriötilaan. Oireet voivat ilmetä paitsi kognitiivisina ja tunne-elämän häiriöinä, myös somaattisina tuntemuksina tai toiminnallisina häiriöinä. Tutkimuksia depression esiintyvyydestä sekä koko väestössä että perusterveydenhuollon asiakkailla on tehty runsaasti ulkomailla ja jonkin verran myös Suomessa. Depression on todettu olevan yleisintä naisilla, ikääntyneillä, somaattisesti sairailla sekä merkittävän menetyksen tai elämänmuutoksen kokeneilla. Eriasteista masennusta esiintyy kaikenikäisillä miehillä ja naisilla, ja valtaosa depressioista jää tunnistamatta jopa masentuneelta itseltään. Depression tunnistaminen ei näyttäisi tutkimusten mukaan olevan edes välttämätöntä, jos potilaan hoitosuhde on muuten hyvä ja hän saa oireenmukaista hoitoa esimerkiksi unettomuuteensa. Depression hoidosta on tehty yllättävän vähän tutkimuksia, Suomessa ei juuri lainkaan. Perusterveydenhuollon osalta on tutkittu lähinnä yleislääkärillä käyneiden potilaiden saaman lääkehoidon tai lyhytterapeuttisten interventioiden vaikutuksia. Hoitomuodoilla ei näyttäisi olevan merkittäviä eroja depressiosta toipumisen suhteen. Ratkaisevaa sen sijaan on, millainen vuorovaikutus hoitavan henkilön ja potilaan välille syntyy, ja kuinka vakava potilaan masennustila on. Empaattisuus, kuunteleminen, vakavasti ottaminen ja luvan antaminen depressiosta puhumiseen ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidon käynnistymiseen ja tuloksiin valittua hoitomuotoa enemmän. Suomessa ei ole tutkittu lainkaan depression esiintyvyyttä, depression tunnistamista tai depression hoitoa perusterveydenhuollon hoitajien asiakkailla. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu hoitajien kokevan valmiutensa tunnistaa ja hoitaa masennusta puutteellisiksi. Koulutusinterventioista saadut tulokset kuitenkin osoittavat, että hoitajilla on edellytyksiä ja mahdollisuuksia hoitaa menestyksekkäästi etenkin lieviä depressioita osana omaa työtään. Suomalaiset terveyskeskuksessa työskentelevät hoitajat kokevat mielenterveyden ongelmista puhuvat asiakkaat vaativina ja kuormittavina, mutta pystyvät silti toimimaan hoitotilanteessa asiakasta kunnioittavalla ja rohkaisevalla tavalla. He tekevät työtään terveyskeskuksessa useimmiten yksin, ja moniammatillinen yhteistyö on lähinnä potilaan eteenpäin ohjaamista tai konsultointia vaikeissa asiakastilanteissa. Useimmat hoitajat ovat kokeneet perusterveydenhuollossa vakiintumassa olevan väestövastuumallin työuupumustaan lisäävänä, mutta todenneet sen myös lähentäneen suhdetta omaan asiakaskuntaan ja lisänneen moniammatillista yhteistyötä.