2 Tieto ja informaatio

Tieto on klassisen filosofisen määritelmän mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus [20]. Määritelmä on hiukan hämärän tuntuinen mutta sen keskeisin sanoma on yksinkertaisella tavalla selvennettävissä. Voidaan nimittäin asettaa kysymys, onko tieteellisessä lehdessä olevalla artikkelilla tai mikrotietokoneen kovalevylle tallennetulla tiedostolla uskomuksia. Vastaus on tietenkin ei! Uskomuksia ja erityisesti sellaisia uskomuksia, jotka ovat tosia tai vähintäänkin todenkaltaisia ja jotka lisäksi ovat hyvin perusteltavissa, on vain ihmisellä. Tieto on siten ihmisen ominaisuus. Paperilla tai tietokoneen muistissa ei koskaan -- ei edes periaatteessa -- voi olla tietoa.

Paperilla ja tietokoneen muistissa voi sen sijaan olla dataa ja informaatiota. Raja datan ja informaation välillä on epätarkka ja häilyvä. Ihmisen mielessä myös raja informaation ja tiedon välillä on häilyvä. Ei ole mitenkään itsestään selvää, missä vaiheessa informaatio muuttuu tiedoksi. Jonkinlainen yleiseen ajattelutapaan pohjautuva hahmotelma näiden kolmen käsitteen eroista on silti esitettävissä.

Data (sana on monikkomuoto sanasta datum) on jotain sellaista, johon ei välttämättä liity mitään merkitystä; joka ei ole ehkä millään tavalla tulkittavissa informaatioksi ja omaksuttavissa tiedoksi (esim. kohina TV:n kuvaruudulla ohjelmien päätyttyä). Informaatio on sellaista dataa, johon on liitetty tai johon on liitettävissä jokin merkitys tai tulkinta. Esimerkiksi laitteiden sisäiset signaalit ovat tässä mielessä informaatiota. Pieni osa kaikesta informaatiosta on luonteeltaan sellaista, että se on oppimisen ja omaksumisen avulla muunnettavissa tiedoksi. Muuntumisen mahdollisuus riippuu sekä informaation luonteesta että oppijan edellytyksistä (aistien toiminta, kielitaito, aikaisemmin omaksutut tiedot).

``Tietämisen portaat'' nimetään usein seuraavasti: data, informaatio, tieto, ymmärrys ja viisaus. Kaksi ensiksi mainittua ovat ihmisen tajunnan kannalta pääasiassa ulkoisia, kolme jälkimmäistä kuuluvat yksinomaan mielen ja tajunnan piiriin. Ymmärrystä sen enempää kuin viisauttakaan ei pystytä määrittelemään täsmällisellä tavalla. Tavanomaisin ajattelutapa lienee sellainen, että tietojen käyttäminen ihmisen aktiivisessa toiminnassa johtaa vähitellen laajempien kokonaisuuksien hallintaan eli ymmärrykseen. Ymmärryksestä taas elämänkokemus vähitellen jalostaa ripauksen viisautta, puhutaanhan esimerkiksi iän mukanaan tuomasta viisaudesta. Tämän ajattelutavan mukaan jokainen ihminen pääsisi vähitellen nauttimaan sekä ymmärryksestä että viisaudesta. Käsitteet voidaan rajata kuitenkin myös toisella tavalla.

Tähän toisenlaiseen ajatteluun päästään luontevasti kiinni Majid Tehranianin oppimista koskevien pohdiskelujen johdattelemana [27]. Tehranian ei ensinnäkään usko Comten esittämään jaotteluun, jonka mukaan ihmisen oppiminen on kehittynyt historiallisesti mytologisesta teologisen kautta tieteelliseen. Tehranianin mielestä ihminen tarvitsee jatkuvasti näitä kaikkia. Myyttien moniselitteisyys ei ole mitenkään ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa, sillä myytit täydentävät tiedettä. Myytit, uskonnot ja tiede tyydyttävät ihmisten erilaisia tietämisen tarpeita. Myytit liittyvät inhimillisen solidaarisuuden tarpeisiin. Uskontojen avulla on perusteltavissa sellaiset eettiset normit, joille ei löydy tieteellistä selitystä. Tieteellinen tieto kertoo ihmisestä luonnon osana -- myös ihmisestä itsestään.

Tehranian itse puhuu kasautuvasta, uudistavasta ja muuntavasta oppimisesta (additive, regenerative, transformative) [27, s. 43]. Kasautuva tieto ja siihen liittyvä oppiminen (tieteellinen ja teknologinen informaatio) muodostavat hierarkian alimman ja samalla yksinkertaisimman tason. Kasautuva tieto on kumulatiivista ja logiikan lakien säätelemää. Uudistava tieto ja siihen liittyvä oppiminen ovat oleellisesti monimutkaisempia. Siihen hierarkian tasoon liittyvät oleellisena osana psykososiaaliset voimat. Jokainen sukupolvi joutuu omien kokemustensa ja kärsimystensä kautta uudelleen oppimaan ja uudelleen luomaan edeltävien sukupolvien moraalisen tietämisen tason. Muuntava tieto ja oppiminen ovat vieläkin vaikeampia. Historian kulun henkiset ja moraaliset hyppäykset saattavat vaatia jopa geneettisiä muutoksia. Hammurabin lait, kymmenen käskyä, Buddhan neljä tietä, Jeesuksen vuorisaarna ja YK:n ihmisoikeuksien julistus ovat sellaisia hyppäyksiä, jotka jättävät varjoonsa kaiken kasautuvan ja uudistavan tiedon.

Tämän ajatusmallin pohjalta voidaan uudelleen miettiä tiedon, ymmärryksen ja viisauden välistä suhdetta. Kuka tahansa voi oppimisen ja kokemusten avulla hankkia ja saada tietoja. Tietojen jalostuminen ymmärrykseksi edellyttää uudistavaa oppimista, joka kytkeytyy ihmisen koko elämän ajan kestävään kehitykseen. Ymmärryksen kehittyminen vie normaalissa tapauksessa vuosikymmeniä. Järkyttävät, syvällisesti vaikuttavat kokemukset, kuten sodat ja vakavat sairaudet, saattavat nopeuttaa oleellisesti tätä kehitystä.

Syvällisin viisaus sen sijaan kehittyy hyvin hitaasti ja sen kasvu tapahtuu historiallisessa mielessä hyppäyksinä. Tehranianin ajatukset tulevat tässä hyvin lähelle Hegelin ajatuksia. Hegel puhuu historian viekkaudesta, joka aika ajoin oman välttämättömyytensä voimasta synnyttää poikkeuksellisia yksilöitä. Viisaus tiivistyy näiden poikkeusyksilöiden syvällisen ajattelun tuloksena. Hegelin tässä tarkoituksessa useimmin mainitsemat nimet ovat Sokrates ja Jeesus.

Portaat tiedosta viisauteen voidaan edellä esitetyn pohjalta tiivistää seuraavasti. Vanhoihin ja uudempiin teksteihin kirjatun viisauden omaksuminen tiedoksi on kasvatuksen ja koulutuksen ongelma. Tiedon jalostuminen ymmärrykseksi on henkilökohtainen koko elämän ajan jatkuva oppimisen ja kasvun prosessi. Ymmärryksen puhkeaminen viisaudeksi saattaa olla verraten harvinaista kiireisten länsimaisten ihmisten keskuudessa. Se on ehkä jotain sellaista, josta useimpien meistä on turhaa edes haaveilla.